Tuorein sisältö

***tanan McAfeesta ei pääse koskaan eroon

29.10.2018 klo 22.15 | Luettu: 1531 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kun Johnny Depp kiinnitettiin John McAfeesta kertovaan elokuvaan ja kirjoitin uutisen, muistin poistaa McAfee-ohjelman kokeiluversion pari viikkoa vanhasta PC:stä. Niinhän on tapana. Puolitoista vuotta myöhemmin tilanne on se, että Depp on lähtenyt, mutta Michael Keaton ja Seth Rogen ovat juuri liittyneet mukaan. Poistin McAfeen uudesta PC:stä valehtelematta viime lauantaina.

McAfee on maksullinen virustorjuntaohjelma ja firman perusti 80-luvulla juurikin tämä John. Elokuva kertoo hänen myöhemmistä vaiheistaan. Rikastuttuaan McAfee otti rahat ja painui viidakkoon. Kun Wired-lehden toimittaja saapui haastattelemaan häntä, toimittaja ei osannut odottaa, että McAfeesta on tullut Ilmestyskirja. Nyt. -henkinen höyrypää. Vainoharhaista äijää vieläpä epäiltiin murhasta.

Leffan nimi on King of the Jungle ja se kertoo Wiredin artikkelin luomisesta. Keaton näyttelee McAfeeta ja Rogen toimittajaa. Ohjauksesta vastaavat Glenn Ficarra ja John Requa, joiden töitä ovat mm. I Love You Phillip Morris ja Hölmö hullu rakkaus.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Suosikkinäyttelijä f... Ruishelmi aloittaa R... >

Keskustelut (2 viestiä)

rttjrtrhjr

29.10.2018 klo 23.26 2 tykkää tästä

Miten helvetissä Keaton edes etäisesti muistuttaa luihunaama Mr MCkahvia?
Aston Kuchnerin tapainen suoritus Jobsista sentään oli mukiinmenevä.
dydfsjvf

30.10.2018 klo 07.37 1 tykkää tästä

tas olis ollu jim carreyn paikka sellasen sahkomiehen uusimiseen. koominen mut pelottava

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova