Tuorein sisältö

Vihdoinkin lempeä kunnon punkerolle? Ei: punkeroiden rotusota roihahti.

06.11.2018 klo 22.05 | Luettu: 2733 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Seuratessani toisella silmällä Yhdysvaltain vaaleja, ajattelin itsekin uutisoida tärkeästä asiasta.

Elokuva Isn't It Romantic sai juuri trailerin. Pääosanesittäjä Rebel Wilson intoili Ellen DeGeneresin show'ssa, että hän on ensimmäinen pluskoon näyttelijä, joka tähdittää romanttista komediaa. Hän selvästikään ei ole sitä.

Hän tarkensi myöhemmin, että hän on kuullut muistakin elokuvista, mutta hänen mielestään on kyseenalaista, edustavatko tietyt näyttelijät pluskokoa ja ovatko tietyt elokuvat teknisesti ottaen studiosysteemin tuottamia yhteen hahmoon panostavia romanttisia komedioita. Hän näkee tässä harmaan alueen.

Riitelyksi homma meni, koska mm. Mo'Nique ja Queen Latifah ovat tuhteja tummaihoisia tähtiä, joilla on ollut vientiä. Wilsonia päästiin siis syyttämään vähemmistöjen työn väheksymisestä. Mo'Nique itse kommentoi hillitysti, ettei historiaa kannata lähteä pyyhkimään "teknisistä seikoista" ja "harmaasta alueesta" puhumalla.

Hyökkäävämmät kriitikot Wilson blokkasi Twitterissä, mutta hän on jo ehtinyt pahoitella puheitaan ja blokkaamista. Hän myöntää, että kritiikki meni tunteisiin, ja hän pyytää anteeksi ja on avoin kuuntelemaan. Hän nostaa hattua edellään lyllertäneille komedienneille.

Se leffa: se näyttää ihan kivalta! Mutta koetapa myydä tuo ajatus positiivisella uutisella.


Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Vaaleahiuksinen vai ... David Hasselhoffin t... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova