Tuorein sisältö

Netflix panostaa täysillä Roald Dahl -universumiin

27.11.2018 klo 19.50 | Luettu: 2339 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Mustalla huumorilla höystetyistä lastenkirjoista tunnetun Roald Dahlin töitä ovat mm. Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory), Iso kiltti jätti (The BFG), Matilda ja Nilviöt (The Twits).

Netflix kehittelee noihin aiheisiin perustuvia animaatiosarjoja, eikä siinä kaikki. Yhteistyö oikeudet omistavan The Roald Dahl Story Companyn kanssa tulee olemaan niin laajaa, että Netflix puhuu tarinauniversumista, jossa tapahtuu muutakin kuin jo kerrottuja kohtaloita. Tarinoiden välillä tulee näkymään siteitä.

Tähän tietoon sopimukseen kuuluvat myös Jali ja lasihissi (Charlie and the Great Glass Elevator) ja Ilmarin ihmelääke (George's Marvelous Medicine), mutta eivät animaatioiksi jo kääntyneet tapaukset Jaakko ja jättipersikka (James and the Giant Peach) ja Kekseliäs kettu (Fantastic Mr. Fox). Pohjaa universumille riittää yhtä kaikki.

Netflix turvautui pitkään Disneyltä lisensoituun koko perheen sisältöön, mutta valmistautuu nyt tosissaan Disneyn omaan suoratoistopalveluun. Eri ikäluokille suunnattujen animesarjojen valikoima kasvaa vauhdilla ja muun muassa Guillermo del Toron stop-motion-Pinokkio ja The Willoughbys -romaaniin perustuva tietokoneanimaatio saivat vihreää valoa. Ensimmäisten Dahl-animaatioiden tuotanto alkaa ensi vuonna.


Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Maija Poppasen paluu... Huh mikä tekele, Sta... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova