Tuorein sisältö

Ilman Dickinsonia äänitetyt kaksi Iron Maidenin Blaze Bayleyn ajan albumia, rautaa vai roskaa - Steve Harris kommentoi

08.12.2018 klo 19.07 | Luettu: 2651 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vuonna 1994 Blaze Bayley liittyi Iron Maidenin miehistöön Bruce Dickinsonin lähdön jälkeen. Bayleyn lauluvastuun aikana julkaistiin kaksi albumia, The X Factor (1995) ja Virtual XI (1998).

Chris Jerichon "Talk Is Jericho" -podcastissa Iron Maidenin basisti Steve Harris kommentoi Bayleyn aikakauden albumeita. Harris myöntää pitävänsä varsinkin The X Factor -kiekosta. "Se oli hyvin henkilökohtainen levy".

Harris muistaa todenneensa Bayleyn aikaisten levyjen saavan vasta vuosien myötä ansaitsemaansa arvostusta.

"Mielestäni ne olivat pirun hyviä levyjä. Kokemamme asiat toivat esille lopulta hyvää musiikkia. Se oli yhtä taistelua. Kaikki uskoivat metallimusiikin olevan menneen talven lumia. Tilanne oli huono mutta se toi esille myös taisteluasenteen. Levyillä on tiettyä paloa, joka on elintärkeää. Se oli tärkeää aikaa uramme kannalta. Jokaisen (bändin/artistin) kohdalla on ylä-ja alamäkeä. Parhaillaan olemme aallonharjalla, mikä on mahtavaa. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, mikä odottaa kulman takana".

The X Factor -levyn 11-minuuttista avausbiisiä Sign Of The Cross esitettiin tuoreen Legacy Of The Beast -kiertueen aikana. Myös Virtua XI -levyn The Clansman soi kyseisen kiertueen keikoilla.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kun megastaran massi... Entinen suomalainen ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

09.12.2018 klo 09.06 1 tykkää tästä

Pitäisikö ne äänittää uudelleen Brucen kanssa? Mitä siitä tulisi?
lainaa
Jukka78

Rekisteröitynyt 09.12.2018

09.12.2018 klo 10.40 3 tykkää tästä

Ostin kummatkin albumit cd-levyinä heti kun ne ilmestyivät. Pidin niistä heti. Myös myöhemmin ilmestyneet Blaze Baileyn soololevyt ovat ihan asiallisia.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova