Tuorein sisältö

Itselleen potkut halaillut Pixar-pomo löysi uuden animaatiostudion

10.01.2019 klo 23.04 | Luettu: 1732 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Alaistensa fyysisiä ominaisuuksia kommentoinut, "keijujen kanssa sopimattomasti käyttäytynyt" ja "epätoivottuja haleja" anteeksi pyydellyt Pixarin perustaja John Lasseter lähti kaikista Disneyn hommista vuodenvaihteessa. Hän oli jäähyllä pitkään, mutta virallisen tiedon mukaan hän toimi konsulttina tuohon saakka.

Skydance Animation on palkannut Lasseterin uudeksi pomokseen. Emofirma Skydance on ollut mukana tekemässä mm. Star Trek ja Mission: Impossible -elokuvia, animaatiostudion ollessa vuonna 2017 perustettu uudenkarhea osasto. Ensimmäinen elokuva Luck valmistuu vuonna 2021. Se kertoo kilpailevista firmoista, jotka vastaavat hyvästä ja pahasta onnesta ja täten pyörittävät maailmaa. Ohjauksesta vastaa Alessandro Carloni, joka on toinen Kung Fu Panda 3:n ohjaajista.

Monet muut tahot ovat sanoneet Lasseterille ei ja myös Skydance palkkasi ulkopuolista apua arvioimaan, uskaltaako se antaa Lasseterille tilaisuuden. Väitetysti Lasseter on käyttänyt kohun jälkeisen ajan itsetutkiskeluun parantaakseen käytöstään työpaikalla. Mies on tietokoneanimaation historian kiitellyimpiä visionäärejä, joten ennen kohua hän olisi saanut töitä mistä tahansa.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lordin oma juoma kau... Kuka hullu hyppäisi ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova