Tuorein sisältö

Shazam saa jatkoa ja Dwayne Johnson intoilee jo pahiksen roolista

09.04.2019 klo 23.30 | Luettu: 3347 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Shazam! aloitti matkansa lupaavasti viime viikonloppuna varsinkin 100 miljoonan dollarin (keskisuureen) budjettiin nähden: leffalla tuskin on vaikeuksia tehdä voittoa, vaikka Avengers: Endgame jyrää kaikki kilpailijat pian. Ensimmäisen osan kirjoittajalta Henry Gaydenilta on tilattu jatko-osa. Myös ohjaaja David F. Sandbergin on määrä palata.

DC:n elokuvauniversumin kevyin ja humoristisin pätkä kertoo teinistä, josta tulee aikuinen supersankari. Leffa löysi ydinkohderyhmänsä Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan: joka kolmas lipun ostanut on alle 17-vuotias, eli suunnilleen sankarin ikäinen.

Lähde: Hollywood Reporter

Dwayne Johnson on yksi elokuvan tuottajista. Kauan sitten hän kysyi faneilta, pitäisikö hänen näytellä sankaria vai sankarin arkkivihollista Black Adamia ja fanit valitsivat Adamin. Se oli yllätys, kun Black Adam jätettiin pois ensimmäisestä elokuvasta, jossa kenkkuilee tohtori Sivana.

Johnson kertoo Instagramissa, että Shazamin ja Black Adamin syntytarinoiden kertominen yhtäaikaa tuntui epämukavalta, joten hän ehdotti, että kumpikin saa oman elokuvan. Black Adamin leffan kuvausten on tarkoitus alkaa noin vuoden sisällä. Johnson on kiitollinen Shazamin menestyksestä ja lupaa leipoa kaikkia lättyyn omaan rooliinsa päästyään.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Salaisuus paljastui,... Kiimaa vai kädestäpi... >

Keskustelut (1 viestiä)

MustaAatamiFan49

10.04.2019 klo 13.11

Aika lailla kaikki oleellinen Black Adamin syntytarinasta kerrottiin jo elokuvassa mutta jos suunnitelma on tehdä hahmosta antisankari nii oon kyllä mukana jos se onnistuu hyvin
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova