Tuorein sisältö

Queenin tyypeille leffasta iso tilipussi? Brian May kommentoi Bohemian Rhapsodyn menestystä

11.05.2019 klo 19.01 | Luettu: 1485 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Queen-leffa Bohemian Rhapsody on 52 miljoonan dollarin budjetilla tuottanut jo yli 800 miljoonaa. Leffan päänimi Rami Malek pokkasi Freddie Mercuryn roolista myös Oscarin.

Queenin Brian May on BBC Radio 2:n The Zoe Ball Breakfast Show'ssa kommentoinut elokuvan menestystä. Mayn mukaan rahaa ei menestys ole kuitenkaan bändin suuntaan tuonut.

"Elokuva oli pitkäaikaisen kasvatustyön tulos - noin 12 vuotta työn alla. Uskoimme elokuvan menestykseen, mutta emme odottaneet aivan moista suosiota. Luin huvittuneena lehdestä meidän varmaan kylpevän rahassa elokuvan menestyksen johdosta. Mitä vielä. Emme ole tienanneet elokuvalla vielä senttiäkään. Kuinka menestynyt elokuvan pitää olla, että se alkaa tuottaa rahaa? Ihmiset eivät ymmärrä, kuinka monta kättä odottaa omaa osuuttaan. Mutta fiilis elokuvasta on hyvä. Freddie (Mercury) säilyttää arvokkuutensa mutta elokuva ei myöskään liikaa hyssyttele. Se on hyvin totuudenmukainen. Kaikki ovat hämmentyneitä, miten Rami pääsi Freddien ihon alle".

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

We’re still feeling a little shook from Sunday!

Henkilön Bohemian Rhapsody (@bohemianrhapsodymovie) jakama julkaisu





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Robert De Niro koett... Megadeth aloitti stu... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova