Tuorein sisältö

Pohjoismaat (Suomea lukuunottamatta) vahvoilla Euroviisuissa - mutta jotain on 'vialla' ääntenlaskussa

19.05.2019 klo 15.56 | Luettu: 684 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vaikka Ruotsi ei onnistunut voittamaan Israelin Eurovisionin laulukilpailun finaalia, Pohjoismaat menestyivät (Suomea lukuunottamatta) hienosti.

Kaksiosaisessa ääntenlaskussa Ruotsi johti ammattilaisraatien pisteillä mutta yleisöäänien kertymän jälkeen pistemäärä riitti "vasta" sijalle kuusi. Edelle parhaaksi Pohjoismaaksi kiilasi Norja (viides sija), joka teki lähes uskomattoman nousun - sijalta 15 paikalle 5. Norja oli ammattiraatien jälkeen jäljessä Ruotsia lähes 200 pistettä!

Myös Islannin nousu oli väkevää. Ammattiraadit arvioivat Islannin paikalle 14. Kun äänestävän kansankin mielipidettä oli kuultu, lopputulos oli kymmenes sija.

Tanska oli sekä ammattiraadin mielipiteissä että yleisön äänissä suurinpiirtein samalla linjalla.

Pohjoismaille sijat 5, 6, 10, ja 12. (Vuosi sitten Portugalissa Pohjoismaiden sijoitukset olivat 7, 9, 15 ja Suomi 25)

Kaikkiaan pistelaskun "heittelyt" ovat hämmentäviä. Venäjä nousi kansan äänillä sijalta 11. paikalle kaksi. Pohjois-Makedonia oli ammattiraatien mielestä pelkkää parhautta (sija 2.) mutta yleisöäänien jälkeen sijoitus "romahti" paikalle kahdeksan.

Esimerkiksi Malta sai vain 20 yleisöääntä ja sijoitus putosi sijalta kymmenen paikalle 16. Tsekki keräsi yleisöäänien perusteella vain 7 pistettä - siitä huolimatta maan loppusijoitus oli 11.

Ennakkosuosikki Hollanti kruunattiin lopulta voittajaksi. Finaalin jumbosijalle jätettiin Iso-Britannia. Maa sai yleisöäänien perusteella vain kolme lisäpistettä.





Ohessa viisujen "musta hevonen", Islannin gootti-dark wave -herkistely:


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Star Trek: Discovery... Lars Ulrich lisäsi s... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova