Tuorein sisältö

Ruisrock liputtaa yhdenvertaisuuden ja vihreän ympäristön puolesta

21.05.2019 klo 11.13 | Luettu: 337 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ruisrock juhlitaan jälleen Turun Ruissalossa 5.–7.7.

50. Ruisrock katsoo tulevaisuuteen. Festivaali haluaa edistää yhdenvertaisuutta, parantaa saavutettavuuttaan ja huolehtia siitä, että myös 100. Ruisrock voidaan juhlia luonnonkauniissa Ruissalossa.

Nuorison aloitteesta aikanaan syntynyt Ruisrock on mukana mahdollistamassa parempaa tulevaisuutta nuorille myös jatkossa. Nuorisoyhdistys Projekti Radikaalin, Fingerroosin säätiön Me-talon ja Ruisrockin yhteistyössä käynnistämä Lähiöhäppeninki-tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa 11.5.2019 Turun Pansiossa. Noin kahdenkymmenen nuoren toteuttaman Lähiöhäppeningin tavoitteena oli lisätä nuorten välistä yhteisöllisyyttä yhdessä tekemisen keinoin.

Ruisrock haluaa taata myös kaikille turvallisen ja tasapuolisen kohtelun, ja tapahtuman saavutettavuutta pyritään kehittämään vuosi vuodelta.

Saavutettavuuden kehittämistyö aloitettiin Ruisrockissa Turun Kynnys ry:n asiantuntijoiden avulla vuonna 2011, ja tänä vuonna festivaali kutsuu kokemusasiantuntijat Kuurojen Liitosta, Kuuloliitosta sekä Näkövammaisten liitosta tutustumaan tapahtumaan.

Lisäksi, Ruisrockin ja Suomen UNICEFin yhteistyö korostaa puhtaan veden merkitystä - maailman koululaisten käyttöön suunniteltua hygieenistä ja vettä säästävää käsienpesuhanaa, eli Elefanttihanaa testataan Ruissalossa.

Festivaalin aikana Rantalavan edustalla voi nähdä seilaamassa myös pintavesien puhdistukseen kehitetyn roskienkeräysveneen Roska-Roopen.

Ympäristöteema näkyy myös festivaalialueen ulkopuolella, kun Artukainen Camping -leirintäalueelle tehdään erillinen Green Camping -alue, jossa ohjeiden mukaan jätteensä lajitelleet saavat takaisin osan leirintäalueen paikkamaksustaan.

Ruisrock, 5.–7.7.2019, Ruissalo

PE 5.7.

Ellie Goulding (UK), Beatrice Eli (SE), Brockhampton (US), JPEGMAFIA (US), Diplo (US), Future (US), Rita Ora (UK), Alma, Elastinen, Cavallini & Shrty, D.R.E.A.M.G.I.R.L.S., Elias Gould, Evelina, Gettomasa, Huora, Ibe, Ida Paul & Kalle Lindroth, Katakombi Supershow, Lac Belot, Malka, Pastoripike, Pikku G, Reino Nordin, Rosita Luu, Sini Yasemin, Vaxinator, Vilma Alina, Anne Lainto & Ida Karimaa (YleX)

LA 6.7.

Dimitri Vegas & Like Mike (BE/GR), Empire of the Sun (AU), Lil Halima (NO), Lil Skies (US), Lykke Li (SE), 1975 (UK), JVG, Ville Valo & Agents, Robin Packalen, ABREU, Anna Puu, Chisu, Ellinoora, Gasellit, Olavi Uusivirta, Pauliina Kokkonen, Pyhimys, Ruusut, Vesala, Vesta, Adi L Hasla, Adikia, Aste, Coochilla, Ellips, Jesse Markin, Maustetytöt, Melo, Nicole Willis & Banda Palomita, Pää Kii, SOFA, STEREO, Tavastian Lauantaidisko & All Stars Ystävät, Anne Lainto & Ida Karimaa (YleX)

SU 7.7.

Travis Scott (US), Bad Bunny (PR), Doja Cat (US), J Balvin (CO), Marina (UK), MØ (DK), Nilüfer Yanya (UK), Sigrid (NO), Troye Sivan (AU), Apulanta, J. Karjalainen, Pariisin Kevät, Pyhimys & Saimaa, Sanni, Aavikko, Cledos, costee, Etta, jori sjöroos, Kalpeat Varjot, Lukas Leon, New Ro, The Holy, Yona & Lumos, Younghearted, Anne Lainto & Ida Karimaa (YleX)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Himos Juhannus ohjel... Bon Jovi houkuttelee... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova