Tuorein sisältö

X-Men-saaga päättyy ensi viikolla, paitsi että Uudet mutantit tulevat ensi vuonna

31.05.2019 klo 22.22 | Luettu: 1217 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

The New Mutants on X-Men-aiheinen kauhuelokuva, jossa nähdään uusia nuoria mutanttihahmoja. Heidät on suljettu laitokseen, mutta ihmisten ahdasmielisyys ei ole ainoa ongelma, vaan vastaan asettuu demonikarhu nimeltä Demon Bear. Stephen Kingin ja John Hughesin tyylit kohtaavat toisensa, kuulemma.

Ensimmäinen traileri nähtiin vuonna 2017. Ensi-ilta on siirtynyt taas: leffa saapuu teattereihin 3. huhtikuuta 2020. Siihen aiotaan yhä kuvata uutta materiaalia. Uusintakuvaukset ovat viivästyneet näyttelijöiden muista kiireistä johtuen.

Tässä vaiheessa jo sarjakuvista lainattu nimi vaikuttaa ongelmalta. Sen on tarkoitus ilmaista, että uusi tiimi syntyy. Elokuvan tekijöillä oli aikaa sitten mielessä trilogia, joka ei tule toteutumaan, koska Disney osti 20th Century Foxin ja liittää X-Menit myöhemmin Marvel-universumiin. Ensi viikolla nähtävä X-Men: Dark Phoenix on virallisesti viimeinen perinteinen X-Men-elokuva Foxilta, joten miten järkevää on ilmoittaa ensi vuonna, että "uudet mutantit" ovat tulossa?


Lähde: Digital Spy

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Star Trek: Discovery... James Bond -leffojen... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova