Tuorein sisältö

Akira lykkääntyy, koska Thor 4 jatkaa Thor: Ragnarökin linjalla

16.07.2019 klo 22.15 | Luettu: 3159 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Thor: The Dark World on hitti, joka sai enimmäkseen myönteistä palautetta, mutta samaa voi sanoa lähes kaikista Marvel-elokuvista, joten parantamisen varaa jäi. Leffojen välissä Thor itse eli Chris Hemsworth ehti kerätä (vaihtelevan laatuista) mainetta koomikkona. Taika Waititi ratkaisi yhtälön ohjaamalla elokuvan Thor: Ragnarök, joka on Guardians of the Galaxy -sarjan henkinen komedia nimenomaan siinä mielessä, että ohjaajan outo persoonallisuus paistaa läpi.

Waititi ohjaa seuraavankin Thorin ja kirjoittaa sen. Tätä ennen hän valmisteli Akira-elokuvaa, joka on ollut suunnitteilla ikuisuuden. Tuotanto takkuilee yhä, joten kuvaukset eivät ehdi alkaa lähiaikoina. Sisäpiirilähteiden mukaan Warner Bros. toivoo Waititin palaavan Akiran pariin Thor 4:n jälkeen. Akiraa lupailtiin aiemmin keväälle 2021.

Waititin uusin ohjaus Jojo Rabbit debytoi syksyllä. Hän näyttelee itse Adolf Hitleriä, joka on saksalaisen pojan mielikuvitusystävä toisen maailmansodan ollessa yhä käynnissä. Scarlett Johansson näyttelee pojan äitiä.


Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Emma Stone ja Brad P... Metallicalta riitti ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

16.07.2019 klo 23.30 1 tykkää tästä

Taika ei kirjoittanut Ragnarokkia.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.07.2019 klo 23.45

Juu. Ei virallisesti eikä varsinkaan yksin. Korjasin. Nelosen kirjoittajaksi hänet sen sijaan on palkattu.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova