Tuorein sisältö

Vanha Will Smith vastaan 90-luvun Will Smith: uusi traileri tursuaa toimintaa

25.07.2019 klo 17.45 | Luettu: 2822 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Will Smith näyttelee palkkamurhaajaa ja hahmon parikymppistä kloonia elokuvassa Gemini Man, joka saapuu Suomeen 11. lokakuuta. Moni toimintatähti on vetänyt itseään turpiin, mutta Gemini Man lykkääntyi yli 20 vuotta, koska teknologia ei sallinut tyyliä, jota projekti hakee. Kunnianhimoisuudesta kielii sekin, että ohjaajaksi palkattiin lopulta kahden Oscarin Ang Lee, jolla ei ole tyyliä, koska hän yrittää aina uutta. Lee on yksi harvoista korkeaan kuvataajuuteen tykästyneistä ohjaajista ja asianmukaisessa teatterissa myös Gemini Man tarjoaa 2-5 kertaa enemmän kuvia sekunnissa kuin useimmat elokuvat.

Uusi traileri:


Eilen julkaistu video painottaa, että nuori Smith on täysin digitaalinen hahmo, joka on vanhan Smithin hallinnassa (siten kuin Klonkku on Andy Serkisin hallinnassa). Toisin sanoen kyse ei ole näyttelijän nuorentamisesta (se on Martin Scorsesen tulevan The Irishmanin iso idea), eikä kasvojen korvaamisesta (sillä tempulla luotiin mm. The Social Networkin kaksoset).



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< HBO-sci-fiä suomalai... Zombiehölmöily kiinn... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

ncoewif

25.07.2019 klo 19.45 1 tykkää tästä

ei hirveesti eroa marvel cgi pahiksista. olis jannempi jos digiwill olis hyvis. tosin voi tama tehda shaylamaylamamit ja oho vanhawill tekikin jotain kaikkea pahempaa
lainaa
Ohikulkija

26.07.2019 klo 08.43 1 tykkää tästä

Bel Airin raikas prinssi.
Seksuaalista.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova