Tuorein sisältö

Timo Tolkki perusti uuden yhtyeen

20.08.2019 klo 10.43 | Luettu: 1288 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Stratovarius-yhtyeestä maailmanmaineeseen noussut Timo Tolkki on perustanut uuden Infinte Vision -nimisen yhtyeen. Lisäksi hän on solminut maailmanlaajuisen lisenssisopimuksen saksalaisen Pride & Joy Music -levymerkin kanssa.

Infinte Vision -kokoonpanossa on mukana kitaraa ja koskettimia soittavan Tolkin lisäksi toinen entinen Stratovariuksen soittaja, basisti Jari Kainulainen. Yhtyen laulajana toimii aiemmin mm. Yngwie Malmsteenin, Loudnessin, Obsessionsin ja Animetal USA:n riveissä mukana ollut yhdysvaltalainen Michael Vescera.

Infinte Vision julkaisee ensimmäisen albuminsa maaliskuussa 2020.

Samana päivänä ilmestyy myös Minerva Kustannuksen julkaisemana Tolkista kertova elämäkertateos, jonka kirjoittaa Anssi Eriksson.

Uuden yhtyeen tuottajina toimivat Tolkki sekä Mikko Karmila.

Tolkki lähtee elokuun lopulla laajalle kiertueelle Etelä-Amerikkaan. Timo Tolkki Playing Stratovarius Classics -kiertue alkaa 29. elokuuta Kolumbian Bogotasta. Sen jälkeen on luvassa viisi muuta esiintymistä eri puolilla Kolumbiaa sekä konsertteja Brasiliassa, Meksikossa, Guatemalassa, Perussa, Chilessä, Boliviassa ja Ecuadorissa. Kiertue päättyy El Salvadoriin 25. syyskuuta.

Lisäksi Tolkilla on yhteensä kolme esiintymistä Yhdysvalloissa syys-lokakuun vaihteessa Dallasissa, New Yorkissa ja Los Angelesissa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Netflixin villi kome... Arrow päättyy pian: ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova