Tuorein sisältö

Maailman suosituin rakkausreality aloitti kakkoskautensa Subilla ennätysluvuilla

20.08.2019 klo 18.24 | Luettu: 2227 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Love Island Suomen eilen maanantaina käynnistynyt kakkoskausi jatkaa Love Island Suomen menestystarinaa. Starttijakso nousi Subin katsotuimmaksi ohjelmaksi tänä vuonna keskikatsojamäärällä 217 000. Jakso tavoitti Subilla, mtv-palvelussa ja C Moressa eilen yhteensä jo lähes 400 000 silmäparia, keskikatsojamäärän ollessa yli 250 000.

Twitterissä aihetunniste #loveislandsuomi oli eilen ohjelman ensiesityksen aikana Suomen twiitatuin.

"Ohjelmassa pääosassa ovat rehelliset tunteet, aito rakkaus ja uusien parisuhteiden synnyttäminen, mikä on virkistävää tämän päivän rakkausrealitygenressä. Love Island Suomen tuotantotiimi tekee parhaillaan töitä ympäri vuorokauden, sillä ohjelma julkaistaan vain vuorokauden viiveellä täältä Espanjan Esteponasta. Näin katsojilla on mahdollisuus vaikuttaa sisältöön ja tapahtumiin lähes reaaliajassa ilmaisen applikaation avulla", kertoo ohjelman vastaava tuottaja Mirko Baas MTV:ltä.

Maailman suosituin rakkausreality on noussut megailmiöksi myös Iso-Britanniassa, Australiassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Tanskassa, BENELUX-maissa, Unkarissa, Puolassa, Ruotsissa ja Norjassa kasvattaen suosiotaan kausi kaudelta.

Love Island Suomi Subilla ja mtv-palvelussa maanantaista lauantaihin klo 21.
C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo tuntia aikaisemmin, klo 20, lukuunottamatta finaalijaksoa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Helsingin Vallilan K... Vakoojat juonivat Su... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Parasite_Island

20.08.2019 klo 19.17 4 tykkää tästä

Mitä helvettiä.
lainaa
qwertypro

20.08.2019 klo 21.51 2 tykkää tästä

Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä. Paska on hyvää!
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova