Tuorein sisältö

Mindhunter 2-5: Quentin Tarantinon Charles Manson

29.08.2019 klo 23.15 | Luettu: 4709 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 2: Jakso 5


Damon Herriman näyttelee kulttijohtaja Charles Mansonia tässä jaksossa ja Quentin Tarantinon uutuudessa. Suomen ensi-iltapäivä oli sama. Omituista linkkiä laimentaa se, ettei Tarantino tehnyt Mansonilla paljoa, vaikka Manson on hänen teemoihinsa teoriassa istuva epäonnistunut Hollywood-haihattelija. Tarantino luultavimmin ei tahtonut juhlia mytologiaa tähänkään sävyyn: vankilassa kaikki tuntevat Mansonin ja haastattelua vuosia toivonut agentti Holden käyttäytyy teinityttömäisesti.

Mansonia voi kuvailla myös pahaksi Jeesukseksi (Antikristus on eri asia). Hän on puhuja. Agentti Tenchillä kiehuu yli Mansonin houriessa: kaikki on rakkautta, eikä hän opettanut yhteiskunnan hylkäämiä tappamaan. Kohtaus on niin koukuttava, että pyrin sammuttamaan puolet päästäni Tenchin taustojen vuoksi. Tilanteessa riittää sisältöä, jos hihittelevä kulttijohtaja hokee sinulle, että sinä olet vastuussa maailman pahasta. Agentti Tench suuttuu siksi, että hänellä on epäuskottava syy pohtia, onko hän.

Se on tositarina, että taaperon teloittaneet kakarat kuvittelivat herättävänsä uhrin henkiin sitomalla hänet ristiin, mutta se ei tapahtunut FBI-agentille, joka on alan ylin asiantuntija. Tenchin ottopoika hengaili murhaajien kanssa ja keksi ristin, ja kuten on todettu, murhan katselu ei ole pientä. Tench tilttailee. Hänen jossiteltuaan työpaikalla, ettei tutkitun murhaajan teini-ikäinen avustaja välttämättä ole paha, tunsin sympatiaa tuumien, ettei näyttelijä näyttele mielipahaa, vaan häpeää elämäänsä. Manson-kohtauksen jälkeen tein aivoakrobaattisen kolmoisvoltin ja päätin, että hömppänäkin sarja tykittää.

Mansonin kätyri muistelee tekojaan näennäisen objektiivisesti kuin AA-kerhon rinkiä vetävä pyhäkoulupoika, kumoten Mansonin väittämät ja vakuutellen, että nykyään, ilman huumeita hän näkee Jeesuksen valon. Siihenkään ei tietenkään pidä uskoa. Lisäksi tuttu tappajamursu muistuttaa, että agenttien tietämys perustuu kiinni saatuihin murhaajiin, ja aloituskohtauksessa vierailee taas tyyppi, jota ei saada kiinni aikoihin. "Tietosanakirjaan" perustuvassa jännärissä on jännitteitä.


Keskiarvo 15 jakson jälkeen:


< Jakso 2-4 --- Jakso 2-6 >

Katsottu: Netflix

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Juuri Mercedes-jatko... Michael Bay ohjaa mu... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova