Tuorein sisältö

Ozzy intoutui sairasvuoteelta studioon - uusi levy valmiiksi kuukaudessa

16.09.2019 klo 22.39 | Luettu: 1221 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ozzy Osbourne on kuulemma saanut uuden sooloalbumin pakettiin vain kuukaudessa.

Ozzy on kärsinyt terveysongelmista, jotka ovat estäneet kiertueen. Aikaa on siis jäänyt albumin työstämiseen.

Sunin haastattelussa Ozzy kertoo sooloalbumin työstämisen saaneen uutta tulta rokkarin vierailtua Post Malonen albumilla. Yksi asia johti toiseeen ja niin Ozzy alkoi työstää uuutta soolomateriaalia Post Malonen tuottajan Andrew Wattin kanssa. Yhdeksän uutta biisiä on nyt paketissa.

"Jos en olisi alkanut työstää levyä, makaisin varmaan vieläkin sairaalassa tuskailemassa 'makaan täällä varmaan lopun elämääni'. Kaipasin musiikkia niin kovasti. Ennen albumia ajattelin päivieni olevan luettu - levy sai minut jaloilleni".

Pari vuotta sitten Ozzy mietti kokonaisen albumin tekemisen mielekkyyttä - se ei ole enää kustannustehokasta. Tuolloin mies ajatteli julkaisevansa vain muutamia biisejä koska tyypit eivät osta enää levyjä.

Ozzyn edellinen sooloalbumi Scream ilmestyi vuonna 2010.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tarja Turunen kommen... Vain elämää -ohjelma... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova