Tuorein sisältö

Kansainvälisesti palkittu suomalaisartisti Lxandra julkaisi uutta

04.10.2019 klo 10.49 | Luettu: 278 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kansainvälisesti palkittu suomalaisartisti Lxandra julkaisee tänään uuden singlen Dip My Heart In Confetti, jonka ovat kirjoittaneet Lxandra, norjalaistähti Sigrid, Nicolas Rebscher ja Michelle Leonard.

Kappaleelle julkaistaan myöhemmin tänään myös Lxandran itse ohjaama musiikkivideo. Lxandra julkaisee debyytti-EP:nsä Another Lesson Learned 25. lokakuuta.

"Biisi kertoo siitä, kun yrität pakottaa itsesi unohtamaan jonkin asian tai ihmisen, joka ehkä toimii hetken muttei ole kovin hyödyllistä pitkän päälle. Sitä samaa kaavaa tulee sitten toistettua uudestaan ja uudestaan ilman ulospääsyä, eikä sydän koskaan kunnolla parane. Mutta joskus pitää vaan tanssia surut pois, tuntea olonsa huolettomaksi ja kastaa sydän konfettiin".

Lxandralle myönnettiin tammikuussa Music Moves Europe (MME) -palkinto (entiseltä nimeltään EBBA), jonka ovat aiemmin saaneet muun muassa Adele, Tove Lo ja Sigrid. Suomalaisartisti voitti palkinnon pop-kategoriassa. Kuluneen kesän aikana Lxandra keikkaili muun muassa The Great Escape, Lollapalooza Berlin, Qstock ja Ilosaarirock -festivaaleilla.



Ohessa Lxandran vanhempi julkaisu Swimming pools:


V2.fi | J.A. Kaunisto
< 'Tästä tulee yksi ur... Ruutu teki mittavan ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova