Tuorein sisältö

Jokohan Aarresaari päivittyy Pirates of the Caribbean -aikaan?

05.10.2019 klo 20.00 | Luettu: 673 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Robert Louis Stevensonin klassikkoromaani Aarresaari (Treasure Island) on filmattu kymmeniä kertoja. Muppettien versio, Disneyn piirretty avaruusoopperaversio Aarreplaneetta ja synkkä esiosasarja Black Sails ovat eräitä yrityksiä lypsää aihe loppuun. Edellisestä suoraviivaisesta, oikealla rahalla tehdystä ja isolle kankaalle tarkoitetusta versiosta on tovi.

Nähtäväksi jää, onko Universal-studion julkistama uusi elokuva uskollinen tulkinta, mutta muppeteista ei puhuta ainakaan vielä. Ohjaajaksi on kiinnitetty Dean DeBlois, joka on käyttänyt viimeiset 10 vuotta Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogiaan. Hän on myös toinen Lilo & Stitchin ohjaajista. Aarresaaresta on siis tulossa hänen ensimmäinen näytelty elokuvansa.

Nuori Jim Hawkins kuulee lupauksen aarteesta ja varoituksen yksijalkaisesta miehestä. Yksijalkaisesta kokista Long John Silveristä tulee kuitenkin hänen ystävänsä, kun tutkimusretki aarresaarelle mutkistuu merirosvojen juonista johtuen. Monet piraattikliseistä ovat peräisin Aarresaaresta.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Psyko vapauttaa pedo... Rokkari Ronnie Atkin... >

Keskustelut (2 viestiä)

Cubisti

05.10.2019 klo 23.09 2 tykkää tästä

Paras versio tehtiin jo 1990 missä Christian Bale näytteli nuorta Jim Hawkinsia ja Charlton Heston oli Long John Silver. Taisipa siinä olla vielä Christopher Lee ja joukko muitakin A-luokan näyttelijöitä. Oli aivan erinomainen kaikin puolin. Harmi ettei ole missään suoratoistopalvelussa katsottavissa.
kissu

07.10.2019 klo 16.12

Oooh long Johnsson.
Ooooh don piaano.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova