Tuorein sisältö

Naiskaunetta Rock-Tähden Suudelmaan - mukana myös Apulannan Sipe

11.07.2008 klo 12.44 | Luettu: 3195 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Rocktähden suudelma on 10 videon kesäsarja, jonka kuvauksesta ja ohjauksesta vastaa Walter de Camp. Suutelevien tähtien videot esitetään kesän aikana Plaza.fi:n sivustolla. Idea on siis yksinkertainen - fani pääsee imuttelemaan suosikkistaransa kanssa ja me muut pääsemme ihastelemaan aktia liikkuvan kuvan muodossa.

Suudelmia ovat jakaneet jo mm. Remu ja Cristal Snow. Tulossa Stalingrad Cowgirlsin laulajakitaristi Enni ja basisti Henna sekä näyttelijärumpali Reino Nordin.

Uutena suutelijana ilmoitetaan Helena Lindgren. Helena on useimmille tuttu erittäin viehättävänä mallina ja meikkitaiteilijana, mutta nainen on myös laulaja, jonka ensilevytys ilmestyi jo vuonna 1997. Musiikin parissa Helena on työskennellyt koko elämänsä, ja niinpä Walter de Campin oli suorastaan pakko saada hänet mukaan Rocktähden suudelmaan.

Helena Lindgrenin jälkeen suuteluvuoronsa saavat mm. Hybrid Children -yhtyeen laulaja Jasse sekä Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki.

plaza.fi/kaista/rocktahden-suudelma.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ilosaaressa Pelle va... Quentin Tarantinon I... >

Keskustelut (1 viestiä)

Gamehero

Rekisteröitynyt 29.05.2008

13.07.2008 klo 00.28

Kaikanlaista sitä keksitään:D No mikäpä siinä sitten..
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova