Tuorein sisältö

Telialta maksukanavasisältöjä ilmaiseen katseluun

02.12.2019 klo 14.42 | Luettu: 1750 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Telia Company on tänään lopullisesti allekirjoittanut Bonnier Broadcastingin yrityskaupan, johon sisältyvät suomalaisen MTV:n lisäksi C More ja ruotsalainen TV4.

Yrityskaupan sinetöinnin kunniaksi Telia tarjoaa joulukuun alussa kuluttajille maksuttomasti viihdettä ja urheilua niin Suomessa kuin Ruotsissakin.

"Olemme odottaneet tätä päivää pitkään. On upeaa, että saimme yrityskaupan vihdoin päätökseen. Nyt aloitamme yhdessä uusien kollegoidemme kanssa kovan työn, jotta voimme jatkossa tarjota sekä nykyisille että uusille asiakkaillemme uudenlaisia palveluita ja pääsyn laatuviihteen ja -uutisten sekä suosittujen sisältöjen äärelle missä ja milloin vain he haluavat. Työtämme helpottavat Telian laadukkaat verkot ja teknologiaosaaminen, joihin huippusisällöt nyt yhdistyvät", iloitsee Telia Finlandin vt. toimitusjohtaja Heli Partanen.

Telia tarjoaa Suomessa kuluttajille mahdollisuuden nauttia Telia TV:n kautta C Moren sisällöistä sekä Telian Liiga-sisällöistä 2.–10. joulukuuta välisenä aikana maksuttomasti.

Telia TV:n asiakkailla on pääsy kaikkien C More -suoratoistopalvelun alkuperäistuotantoihin, tarjolla on myös liuta laadukkaita pohjoismaisia elokuvia ja sarjoja Hollywood-elokuvien lisäksi. Osaa MTV3-, Sub- ja AVA-kanavien sisällöistä voi katsoa ilman mainoskatkoja sekä nauttia monien TV-sarjojen jaksoista ennakkoon – hyvänä esimerkkinä Salatut Elämät. Itsenäisyyspäivänä Telia tarjoaa kevään MM-lätkäjoukkueestamme kertovan Kultaiset Leijonat -dokumentin ensimmäisen osan vapaasti katseltavaksi.

Telia tuo lisäksi ruutuihin suomalaista huippulätkää, kun katsojat pääsevät seuraamaan Liiga-otteluita ilmaiseksi. Maksuttoman jakson aikana Liigassa pelataan kaikkiaan 20 ottelua.

Telian sisältöjen katsominen onnistuu luomalla Telia TV -tunnukset ja lataamalla Telia TV -sovellus joko puhelimeen, tablettiin tai Apple TV -boksiin (4. sukupolven boksit). Ohjelmat ovat katsottavissa myös Telia TV:n digiboksiasiakkailla sekä Telian kaapeliverkossa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Iskelmä Festivaali m... Daniel Craig vetäisi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova