Tuorein sisältö

"Kaikki" leffat on peruttu koronaviruksen vuoksi: listalle liittyi Mulan ja muuta

13.03.2020 klo 00.30 | Luettu: 2100 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Disneyn uusi Mulan liittyy kerhoon: ensi-iltaa lykätään koronaviruksen vuoksi. Elokuvan maailmanvalloituksen oli määrä alkaa kahden viikon kuluttua. Disney ei ole päättänyt uutta ensi-iltapäivää, mutta se tulee olemaan tämän vuoden puolella.

Lähdeuutisessa mainitaan, että myös kauhuelokuvat Antlers ja New Mutants siirtyvät. X-Men-aiheinen New Mutants on jo valmiiksi useamman vuoden myöhässä mm. siitä johtuen, että Disney osti emostudion. Guillermo del Toron tuottama Antlers kertoo pientä kylää riivaavasta sarvekkaasta hirviöstä.

Lähde: Hollywood Reporter

Pari tuntia aiemmin paljastui, että The Lovebirds ja Blue Story lykkääntyvät samasta syystä.

The Lovebirds on Kumail Nanjianin ja Issa Raen tähdittämä toimintakomedia, jossa murha keskeyttää rakastavaisten laatuajan. He yrittävät selvittää tapauksen ja puhdistaa maineensa. Blue Story -lykkäys on pienimuotoisin sattumus, sillä kyseessä on jengisodasta kertova brittileffa, jonka oli tarkoitus saapua muutamiin teattereihin Yhdysvalloissa. Muut lykkäykset ovat maailmanlaajuisia.

Myös No Time to Die, Petteri Kaniini: kani karkuteillä, Hiljainen paikka osa 2 ja Fast & Furious 9 lykkääntyvät.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kidding - juttu 9: p... Klamydia tiedottaa k... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova