Tuorein sisältö

Sylvester Stallonen mukaan Demolition Man 2 on kehitteillä

05.05.2020 klo 16.15 | Luettu: 454 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Netti innostui Demolition Manin potentiaalisesta jatko-osasta jo eilen, mutta tahdoin katsoa isoisän 15 minuutin horinavideon itsekin ja mieluiten hereillä ennen kuin jaan uutisen.

Videolla Sylvester Stallone vastaa kysymykseen "saammeko uuden Demo Manin". Hän uskoo niin. Elokuvaa työstetään Warner Bros. -studion kanssa parhaillaan ja suunnitelma näyttää mahtavalta. Leffan pitäisi tapahtua.

Hollywood-näyttelijät puhuvat yleensäkin tähän tyyliin. Leffa ei ole varma juttu vielä näillä puheilla, mutta ehkä rivien välistä voi lukea, että Stallone on nähnyt käsikirjoituksen tai sen luonnoksen ja/tai konseptitaidetta.

Lukematta muiden sivustojen versioita otsikkoa pidemmälle veikkaan, että kaikki intoilevat, että nyt saamme vihdoinkin tietää, miten simpukoilla pyyhitään takapuoli. Demolition Manin varsinainen juoni on se, että kaksi väkivaltaista miestä jäädytetään nykyajassa ja sulatetaan tulevaisuudessa, jossa muut ovat nössöjä.

Hauska leffa, mielenkiintoinen mies. Stallone vastaili fanien kysymyksiin tähän tyyliin jo kauan sitten, kun muut julkkikset eivät olleet ottaneet nettiä omakseen, joten tässä vaiheessa kehtaan puhua "horinoista".

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Answering the audience

Henkilön Sly Stallone (@officialslystallone) jakama julkaisu


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Netflixin tuore tyki... Steve Carell johtaa ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


169


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova