Tuorein sisältö

Entinen kauneusalan yrittäjä ja tositelevisiotähti Suvi Pitkänen on nyt Suvi B - kuuntele uusi biisi

26.06.2020 klo 21.19 | Luettu: 1577 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Entinen kauneusalan yrittäjä ja tositelevisiotähti Suvi Pitkänen on sittemmin siirtynyt musiikin pariin.

First Time vie kauneusalan yrittäjän ja DJ:n uudelle uralle.

Kappaleen tuotanto ja taustat ovat Pitkäsen käsialaa. Laulusta, sanoituksesta ja melodiasta vastaavat jo aiemminkin levylautasilla kuultu Janely, eli Jaanika Leino sekä useille kansainvälisille menestysartisteille kappaleita tehneet DJ-tuottaja Perttu Kurttila ja norjalainen Laila Samuels.

First Time on taiteilijanimellä Suvi B esiintyvän Pitkäsen ensimmäinen tuotos italialaisen Bang Records -levy-yhtiön kanssa tehdystä kolmen julkaisun levytyssopimuksesta. Seuraavat kaksi singleä ovat luvassa loppuvuoden ja ensi vuoden aikana.

"Olen tehnyt jo usean vuoden ajan DJ-keikkoja ja tutustunut samalla lukuisiin alan ammattilaisiin. Italialaisen levy-yhtiön sopimuksen sain Tom & Hills -kaksikkoon kuuluvan Samuel Hillsin kautta. He olivat jo tehneet samalle yhtiölle aiemmin omia julkaisujaan".

Suvi Pitkänen on nyt luopumassa kauneusalan töistä ja keskittymässä yhä enemmän DJ-keikkailuun, musiikin tekemiseen ja radiotyöhön.

Pitkänen alkoi opiskella musiikin tuotantoa itsenäisesti kaksi vuotta sitten.

"Jukka Kuuri-Riutta on mentorini ja auttaa ja ohjaa minua tuotantoasioissa. Yhteistyömme on ollut hedelmällistä ja paljolti hänen ansiostaan tein jo viime vuonna Sanan Tunne-biisistä ensimmäisen julkaistun remixini. Ja nyt oli luvassa levysopimus".





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Luukas Oja, tänään p... The Handmaid's Tale ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova