Tuorein sisältö

Dark 14/26: Tapoit isäni! Ei, minä olen sinä.

09.09.2020 klo 23.00 | Luettu: 1678 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 2 - Jakso 4:
Die Reisenden


Puoliväli ylittyy näppärästi. Valikoima tyyppejä kerääntyy keskustelemaan, joten ainakaan he eivät jatka hoomoilasina. Eriparisilmän aikamatkojen alku ja loppu esiteltiin viimeksi ja aloitteleva versio saa jatkaa nyt. Jonas piti taukoa astuttuaan mustaan palloon, mutta tänään hän putkahtaa uuteen aikatasoon eli 1920-luvulle. Jo näissä jutuissa on edistyksen makua.

Se, että juonitteleva palovammapotilas Adam on vanha Jonas, on isoin asia, jonka opin ennenaikaisesti kaapiessani Wikistä perustason ymmärrystä. Paljastuksen hetki olisi jäynempi ilman spoileria, mutta kernaammin olen kärsimätön kuin kehitän aivokasvin. Kolmas eli keskimmäinen Jonas mainitsee, että aikamatkustaja voi muuttua siksi, jonka hän yrittää pysäyttää, ja sitäpä teemaa on jo tullut funtsittua spoilerin ansiosta.

Paljastuksen myötä sankarin matka on vahvistetusti tuhoon tuomittu: siltä se vaikutti muistakin syistä, mutta nyt on lupa odottaa ensimmäistä muuttuvaa asiaa.

Hahmoista joka kolmas on yhä uppo-outo. Alitajuntani yrittää niin epätoivoisesti kaapia muistijälkiä, että mieleen palasi Enid Blytonin Viisikko (luin lapsena), kun yritin sisäistää, ketkä tarkalleen ottaen tutkivat aikaluolaa tänään ja miksi. Ehkä olen sekoamassa, mutta: pollani pörisee myös positiivisesti ja rakensi Tetris-tyyppisen visuaalisen vertauksen siitä, kuinka tarina koostuu luupeista, jotka alkavat käydä järkeen risteyksineen päivineen.


Keskiarvo 14 jakson jälkeen:


< Jakso 2-3 --- Jakso 2-5 >

Katsottu: Netflix

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jos jokin voi haasta... The Walking Dead lop... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova