Tuorein sisältö

Nyt mennään suomen kielellä - Samu Haber kommentoi somessa uutta biisijulkistusta

13.11.2020 klo 15.12 | Luettu: 1060 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Sunrise Avenuen Samu Haberin ensimmäinen soolosingle Enkelten kaupunki on julkaistu.

Samu Haberin säveltämän ja sanoittaman kappaleen on tuottanut Jukka Immonen yhdessä Antti "RZY" Riihimäen kanssa.

Nyt mennään suomen kielellä.

"Itse asiassa minähän taisin paljastaa suunnitelmani jo kirjassani, josta tarkkasilmäisimmät sen bongasivatkin", nauraa Haber, jonka elämänkerta Forever Yours (Otava) julkaistiin juuri.

"Mutta kuten kirjassakin kerron, lopettamispäätöksen jälkeen biisejä alkoi syntyä kuin itsestään, sillä paras lääke siihen tunnemyrskyyn oli musiikki. Noiden kuukausien aikana syntyi myös halu palata juurille ja tuntui hyvältä palata kotiin. Se helpottunut ja haikea fiilis kiteytyi ihanasti tähän kappaleeseen".

Samu on kommentoinut uutta biisiään myös somessa:

"Jos joku olisi kaksi vuotta sitten sanonut mulle että julkaisen tänä yönä suomen kielellä omaa musiikkia, olisin pyöritellyt päätäni. Sitten tuli vuosi 2019 ja hurjat muutosten tuulet, joiden edessä jouduin tutkimaan itseäni ja elämää aivan uudella tavalla. Rakastan koko tätä helvetin sirkusta. Mutta kaikkein eniten rakastan sitä hetkeä kun laulu syntyy. Silloin jokin muuttuu. Enkä edes yritä ymmärtää mikä".




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tähdet, tähdet 2020 ... The Mandalorian 2-3:... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova