Tuorein sisältö

Suurin pudottaja Suomi -ohjelman 'kotipudottajat' ennen-jälkeen -kuvissa

03.12.2020 klo 11.18 | Luettu: 302 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Torstain Suurin pudottaja Suomi -jaksossa selviää, kuka voittaa koko ohjelman ja kuka on suurin kotipudottaja.

Kauden aikana leiriltä äänestettiin ulos viisi kilpailijaa, jotka jatkoivat elämäntapamuutosta kotona Janni Hussin ja Aki Mannisen opeilla.

HUOM! Sisältää ennakkotietoa tulevasta.

Ensimmäisenä kotiin lähti Meiju Suvas.

"Mulle tupsahti leirin jälkeen yhtäkkiä kesäteatteripesti. En paljon kotona ollut, kun lähdin harjoituksiin. Siellä oli syötävä sitä, mitä oli, lähin kauppa oli 10–15 kilometrin päässä".

Seuraavana kotiin lähetettiin Claudia Eve.

"Ruokaohjeet iskostui kaaliin ja salaatit ovat tulleet jäädäkseen. Olen pitänyt joka lauantai karkkipäivän ja silloin saa sooloilla ja herkutella, mutta maanantaina palaan terveelliseen ruokavalioon. Tää on ensimmäinen kerta elämässäni, että olen pystynyt palaamaan siihen."

Mika Pohjosen kotipudotus sai loistavan startin.

"Ei ollut monta aamua, että en esimerkiksi soutanut soutulaitteella, vedin puolesta tunnista 45 minuuttiin ja hommasin aika pikana voimapallot. Isot linjat on hyvällä mallilla".

Oskari Katajisto jätti kisan kesken kovien kihtikipujen takia.

"Kotiruokaa tehdään entistä enemmän ja mun syömät annosmäärät ovat vähentyneet. Ei tarvitse nakkikastiketta ja keitettyä perunaa vetää kolmea neljää lautasellista vaan kaks. Ja jalkakivut katos. Jalat toimii taas, ja olen ottanut jo juoksuaskeliakin".


Daniel Lehtonen osallistuu finaalijaksoon videoyhteydellä Espanjan-kodistaan.

"Viisi kertaa viikossa!" Dani kehuu treenien etenemistä.

Ohessa kotipudottajien ennen-jälkeen -kuvat:

Suurin pudottaja Suomi -finaali torstaina klo 20 Nelosella ja Ruudussa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Hiljattain kuolleen ... Omar Sy on moderni h... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova