Tuorein sisältö

The Great Gatsby eli Kultahattu saa kunnianhimoisen käsittelyn minisarjassa

27.01.2021 klo 18.20 | Luettu: 1138 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


F. Scott Fitzgeraldin klassikkoromaani The Great Gatsby eli Kultahattu on filmattu useaan kertaan ja se on päätynyt osaksi tv-sarjoja, jotka kertovat itsenäisiä tarinoita. Nyt aiheesta kehitellään minisarjaa. Päävastuussa on Michael Hirst, joka on luonut mm. sarjat Tudors ja Viikingit.

Gatsby on amerikkalaisen unelman näennäisesti saavuttanut miljonääri ja mysteerimies, joka tunnetaan prameista kekkereistä, joihin hän ei osallistu. Mahtipontinen elämäntyyli ei tee vaikutusta kertojana toimivaan naapuriin, jonka sukulaisnaisen Gatsby koettaa napata.

Vuoden 2013 elokuvan (kuvassa) pinnallinen loisto palkittiin kahdella Oscarilla. Myös minisarja tehdään isolla budjetilla. Esittäville tahoille sitä ei ole vielä kaupiteltu.

Hirstin visiota kuvaillaan sekä romaanille uskolliseksi että vahvasti modernisoiduksi. Naishahmoihin ja 1920-luvun mustaan musiikkikulttuuriin panostamalla tarina ajatellaan uusiksi siten, että useampien on helpompi nähdä itsensä Fitzgeraldin ajattoman symboliikan kautta.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Klamydian levyharvin... Yleisurheilun hallik... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova