Tuorein sisältö

Pitäisikö suojella sydäntään vai antaa sen viedä - Vilma Alina julkaisee uutta

14.04.2021 klo 11.11 | Luettu: 777 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vilma Alinan uusi single julkaistaan 16.4.

"Jos me tehään yhdessä muistoja, voidaanko sopii et tehään niist liian kauniita muisteltavaks?"

Uusi single Särkymisen arvoinen kertoo haavoittuvuudesta ja sen näyttämisestä uuden suhteen alussa.

"Viimeinen vuosi on mennyt tiiviisti studiolla kolmatta levyä työstäessä. Kun alkuvuodesta tein listaa biiseistä jotka pääsisivät levylle asti, jotenkin taas kerran kyytiin valikoitui enemmän niitä sydänsurujuttuja, ja halusin kirjoittaa kokonaisuuteen vielä yhden rakkauslaulun. No, vähän surumielinen tästäkin tuli. Särkymisen arvoinen on pohdinta kaiken väliaikaisuudesta. Pitäisikö suojella sydäntään vai antaa sen viedä, jos kuitenkin lopulta toisesta joutuu luopumaan. Mikä on särkymisen arvoista?"

Tammikuussa 2020 julkaistu albumin ensimmäinen single Rikollinen on menestynyt niin radioissa kuin striimauspalveluissakin. Lähes platinaa striimannut kappale pysyi yli 20 viikkoa radiolistan top15-listalla ja oli radioiden viime vuoden soitetuimpia kappaleita. Toinen single Nuoret rakastavaiset on ylittänyt miljoonan striimin rajan.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Maustetytöt lehden k... Mestareiden mestari ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova