Tuorein sisältö

IS: Maajussille morsian maailmalla -Mustafa pettyi ohjelmaan: 'Hävettää'

30.04.2021 klo 12.39 | Luettu: 1364 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maajussille morsian maailmalla -ohjelmassa nähtiin eilen ratkaisun hetket, kun maajussien oli aika tehdä lopulliset valinnat.

Ohjelmassa mukana oleva turkkilainen Mustafa on kuitenkin tuonut ilmi pettymyksensä. Miehen mukaan hänet huijattiin mukaan ja varsinkin naisten suhteen koko projekti oli pettymys.

HUOM, sisältää ennakkotietoa Maajussille morsian maailmalla -sarjan viimeisestä jaksosta.

Jäljellä on vielä yksi jakso, jossa seurataan maajussien tilannetta nyt.

Ilta-Sanomat haastatteli Mustafaa ja mies totesi rakkauden jääneet tällä kertaa saavuttamatta. Mies vaikuttaa olevan pettynyt koko projektiin. Kertomansa mukaan hänet huijattiin mukaan ohjelmaan väittämällä kyseessä olevan dokumentin. Jossain vaiheessa ohjelma muuttuikin parinhakuohjelmaksi.

Ehkä oudoin Mustafan väite on, ettei hän päässyt itse valitsemaan haluamiaan naisia.

Ohjelmassa nähtävä näiskolmikko on yhtä poikkeusta lukuunottamatta selvästi vanhempia kuin Mustafa. Kun Mustafa toteaa haussa olevan noin 30-35 vuotias tai korkeintaan hänen ikäisensä nainen, kohderyhmä on kieltämättä hakusessa.

Ilta-Sanomien haastattelema tuotantoyhtiön henkilö allekirjoittaa osaltaan väitteen kirjeiden perusteella mukaan otettavien naisten "karsimisesta". Kirjeen kirjoittaneiden taustat tarkistettiin, jotta joukosta saatiin karsittua pois mm. pilailumielellä liikkeellä olevat henkilöt.

Mustafa toteaa kuvausten menneen hänen osaltaan teatteriksi, kun hänen tyyppisiään naisia ei ollut mukana.

Mustafa kertoo häpeävänsä koko ohjelmaa, ystävät nauravat hänelle.

Lue lisää IS:n sivuilta

(Kuva Mustafan somesta)




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Solar Opposites: jät... Poliitikko tempaisi ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova