Tuorein sisältö

The Handmaid's Tale 4-5: räjähdyksiä vaikka, kun suunta hukkaamalla hukattiin

18.05.2021 klo 21.00 | Luettu: 1693 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 4 - Jakso 5:
Chicago


Kapinaliikkeensä alun menettänyt ja passiivisiin korvikkeisiin kyllästynyt June lähtee etsimään kovempia kavereita. Viimeinen hengissä oleva orjatarkollega kokee olonsa turvalliseksi Junen seurassa, joten he kaksi kävelevät rypälepommitukseen, josta June selviää kiitos juonihaarniskan. Veikkaan kollegankin selviävän, mutta jos hän edes haavoittui, toivon jokaisen muistelumontaasin sisältävän jatkossa tämän juonenpätkän ja sen kohtauksen, kun muut kävelivät junan alle. Toisto tehostaa hilpeyttä.

Lydia-täti ansaitsee omaa aikaa, jos hänellä on merkitys, mutta kausien välissä määritelty sellainen on Junelle kostaminen ja he tapasivat jo. Nyt hän sitten menettää asemansa, mutta hän kiristää sen takaisin - kostaakseen Junelle myös aseman menettämisen. Kiristyksen kohde on Junen entinen isäntä. Molemmat hahmot lukeutuvat sarjan parhaisiin, mutta molemmat olisivat saaneet päätyä hirteen kausien vaihteessa: se antaisi Junen saavutukselle painoa.

He kaksi ja poikalelukomentaja ovat jokerikortteja diktatuurin keskiössä, joten tilannekuvaa laajennetaan heidän avullaan. Mittakaava on ollut rajattu ja klassista pääpahista (kuten diktaattoria) ei ole, joten kyseenalaistan sen, syveneekö tarina enää tässä vaiheessa, kun puunaamat puhuvat sodasta palavereissa. Sarjalla oli tilaisuus tehdä Junesta William Wallace, mutta kausi on onnistunut vähättelemään hänen saavutustaan ja selventämään, ettei kiinnijääminen ole maailmanloppu.


Keskiarvo 41 jakson jälkeen:


< Jakso 4-4 --- Jakso 4-6 >

Katsottu: HBO Nordic

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Suurfestari vaatii t... Maustetytöt edustaa ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova