Tuorein sisältö

'Otetaan uudesta normaalista kaikki irti' - Merta julkaisi Kipinän

11.06.2021 klo 18.53 | Luettu: 818 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Soundin lukijat äänestivät Merta-yhtyeen hiljattain kovimpien kotimaisten tulokkaiden kymmenen kärkeen.

Merta julkaisee lisää maistiaisia tulevalta kakkosalbumiltaan. Kipinä-single on julkaistu tänään perjantaina.

Merta julkaisi Kokonainen-nimeä kantavan debyyttinsä viime vuoden maaliskuussa juuri ennen pahinta koronatilannetta. Albumia on striimattu yli 1,4 miljoonaa kertaa.

Yhtye tekee parhaillaan kakkosalbumiaan Finnvoxilla tuottaja Aki Sihvosen johdolla. Tulevalta albumilta on jo julkaistu kappaleet Saarna, Insomnia ja Usva.

"Ei olla pitkään aikaan päästy keikoille, ravintolaan tai klubeille viettämään iltaa, siis "normaalia" iltaa, kun mennään pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Huomasin ympärilläni ja itsessäni ilmiön. "En mä voi nauttia elämästä, kun en saa pitää hauskaa". Havahduin tähän ja pohdin hetken. Todellakin voin pitää hauskaa! Jos en pääse syömään kavereiden kanssa illalla, niin mennään pihalle istumaan ja syödään ja laitetaan kajareista se lempialbumi soimaan. Me ollaan just niin passiivisia kuin itse päätämme. Ei pidä jäädä miettimään vanhaa normaalia, vaan ottaa uudesta normaalista kaikki irti! Puhalla tähän kipinään! Tehdään siitä yhdessä vapaasti liekehtivä tuli".

Merta on Juhis Kauppisen sooloprojektina alkanut yhtye, joka hitsautui kasaan vanhoista bändikavereista ja pitkän linjan muusikoista syksyn 2018 aikana.

Merta teki diilin Playground Musicin kanssa keväällä 2019.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Berliinissä asuva ka... Helvetti Goes Ristei... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova