Tuorein sisältö

Levy-yhtiö teki aikoinaan kiukkua nostaneen ratkaisun - Def Leppard juhlistaa klassikkoalbumiaan vasta vuonna 2027

23.06.2021 klo 13.29 | Luettu: 1305 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Def Leppard juhlistaa "Hysteria"-albuminsa 40-vuotista merkkipäivää uusintajulkaisulla.

Mitä ihmettä, yli 20 miljoonaa kappaletta myynyt Hysteria julkaistiin vuonna 1987, eli 40 vuotta tulee täyteen vasta 2027.

"The Jeremy White"-podcastissa bändin laulaja Joe Elliott totesi, että bändi jättää väliin 35 tai 37-vuotisjuhlallisuudet.

Elliott kertoo syyn hieman oudolle päätökselle: "Aikoinaan levy-yhtiö julkaisi Hysteria-albumista tupladeluxe-version juhlistamaan albumin 19-vuotispäivää. Yritimme saada yhtiötä siirtämään julkaisua vuodella. Tuollaiset asiat ottivat päähän, ja onneksi ne ajat ovat jo ohi".

"Emme halua mitään juhlallisuuksia, kuin vasta 40 vuoden kohdalla".

Rokkarilla on selkeä kanta uudelleenjulkaisuihin. Sinulla pitää olla laittaa mukaan jotain extramateriaalia, fanien vuoksi.

Hysterian kohdalla Elliott toteaa ongelman olevan, ettei albumin työstämisestä Jim Steinmanin kanssa jäänyt mitään tähteiksi pöytälaatikkoon.

Lopulta levyn tuottajana toimi Robert John "Mutt" Lange.

Elliott painottaa, ettei Hysterian kaikkea digitaalista alkuperäismateriaalia ole enää tallessa. Täydellistä projektia ei ole masternauhana. "Paljon materiaalia oli pelkästään kovalevyillä". Tilanne ei kuitenkaan ole niin toivoton, kuin miltä kuulostaa.

Lisäksi tallessa on erilaisia miksauksia ja instrumentaaliversioita.

Voimme kuulla hankkeen lopputuloksen vasta vuonna 2017, kun (toivottavasti) ilmestyy Hysteria-albumin "40th-anniversary expanded" -painos.



(Blabbermouth.net)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Pori Jazz soi taas l... 'Kesä 21 näyttää mah... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

24.06.2021 klo 10.00 1 tykkää tästä

> Voimme kuulla hankkeen lopputuloksen vasta vuonna 2017, kun (toivottavasti) ilmestyy Hysteria-albumin "40th-anniversary expanded" -painos.

Varmaan kuitenkin vasta 2027 :)
lainaa
fakta

26.06.2021 klo 06.35

Tässäpä yksi kaikkien aikojen kovimmista albumeista.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova