Tuorein sisältö

Jenkkibändi suostui suuriin vahingonkorvauksiin tulipalon uhreille

03.09.2008 klo 10.02 | Luettu: 4481 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Jenkkibändi Great White on päässyt oikeudessa sopimukseen vuonna 2003 sattuneen kohtalokkaan tulipalon korvauksista. Bändi maksaa uhreille 1 miljoonan dollarin verran korvauksia. Summa kattaisi bändin, kahden managerin ja levy-yhtiön korvausvastuun asiassa.

Vuonna 2003 tapahtunut The Station-yökerhon tulipalo West Warwickissa Rhode Islandissa vaati sadan ihmisen hengen, yli 200 yökerhon asiakasta loukkaantui. Bändin käyttämästä pyrotekniikasta alkunsa saanut tulipalo surmasi myös Great Whiten kitaristin, Ty Longleyn. Paikalla oli kaikkiaan yli 400 ihmistä.

Tulipalo sai alkunsa Great Whiten keikan avausbiisin aikana bändin managerin Daniel Biechelen sytyttäessä lavapyrot. Lavaa ympäröineet äänieristeet syttyivät tuleen aiheuttaen koko klubin tuhonneen suurpalon. Myöhemmin on todettu äänieristeenä käytetyn materiaalin olleen syttymisherkkää ainetta.

Bändin manageri Daniel Biechele tuomittiin tapauksen johdosta 15 vuoden vankeuteen, josta mies on jo vapautunut ehdonalaiseen. Yökerhon omistajat Michael ja Jeffrey Derderian joutuivat myös tuomiolle, Michael Derderian sai vastaavan tuomion kuin Daniel Biechele.

Great White soitti pian tulipalon jälkeen hyväntekeväisyyskeikkoja kerätäkseen rahaa palon uhreille. Varsinaisesti "alkuperäinen" Great White palasi takaisin lauteille vuonna 2007.





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Metallica kommentoi ... Big Brother ennätyks... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova