Tuorein sisältö

Venom: Let There Be Carnage lykkääntyy hieman, eli Hollywoodia huolettaa taas

12.08.2021 klo 23.50 | Luettu: 940 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Pahimmillaan joka toinen korona-ajan leffauutinen on käsitellyt sitä, että leffat on peruttu. Nyt isoja elokuvia on saatu teattereihin lukuisia. Ensimmäiset niistä menestyivät suhteellisen hyvin. Godzilla vs. Kong menestyi jopa paremmin kuin sarjan edellinen osa. Viime viikkoina megaleffat Jungle Cruise ja The Suicide Squad alittivat odotukset, joten lykkäyksien uusi aalto saattaa olla lähellä.

Varhainen merkki on se, että Venom: Let There Be Carnage siirtyy syyskuulta lokakuulle. Yhdysvalloissa tämä tarkoittaa vain kolmen viikon lykkäystä, mutta Sony tiettävästi pohtii muutakin, kuten Hotel Transylvania: Monsterimania -animaation kohtaloa. Senkin maailmanensi-ilta on syyskuussa. Sony on myynyt jo kolme teattereihin tarkoitettua animaatiota Netflixille tänä vuonna.

Koronaviruksen deltavariantti jyllää ja gallupin mukaan amerikkalaisten into käydä elokuvissa on laskemassa. Teattereihin ei välttämättä edes päästetä riittävästi väkeä maailmanlaajuisesti: Suomessakin viritellään taas uusia rajoituksia.

Ensimmäinen Venom tienasi teattereissa 855 miljoonaa dollaria. Korona-ajalla sellaisia lukemia on lähennellyt vain kiinalainen komedia nimeltä Hi, Mom (luit oikein).

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Russian Doll 1-5 ja ... Aura Fest käynnistyy... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova