Tuorein sisältö

Rasputin on ninjaillut näissä jo reilut kaksi vuotta: Kingsmanin esiosa The King's Man uudessa trailerissa

26.08.2021 klo 16.55 | Luettu: 1097 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

The King's Man on 25 kuukautta myöhässä, kun tai jos se saapuu teattereihin jouluviikolla. Ensimmäinen lykkäys johtui siitä, että Disney pisti kalenterin uusiksi ostettuaan 20th Century Foxin. Ensi-ilta ajoitettiin juuri siihen saumaan, jossa koronavirus käytännössä iski ja siitä lähtien leffaa on pompoteltu. Suoratoistoensi-illan The King's Man vältti mahdollisesti siksi, että Disney on koko tämän ajan hionut kansainvälistä politiikkaansa koskien korkean ikärajan elokuvia.

Ensimmäinen traileri nähtiin heinäkuussa 2019. Kyse on yhä siitä, että Ralph Fiennesin näyttelemä herttua perustaa Kingsman-järjestön pysäyttääkseen Rhys Ifansin näyttelemän Rasputinin ja muut roistot, joiden katalat juonet uhkaavat miljoonia henkiä.

Kingsman-leffat on filmattu rivakalla aikataululla, joten ilman pandemiaa se saattaisi olla sarjan neljäs osa - nykyaikaan sijoittuvan trilogian päätös - josta puhumme tänään.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Syksy on (digitaalis... Benedict Cumberbatch... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova