Tuorein sisältö

Butch Cassidy ja Sundance Kid ratsastavat jälleen: tv-sarjassa

07.10.2021 klo 19.10 | Luettu: 448 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Butch Cassidy ja Sundance Kid olivat 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa rötöstelleitä henkipattoja. Paul Newman ja Robert Redford näyttelivät heitä klassikkoelokuvassa Butch ja Kid - auringonlaskun ratsastajat (kuvassa).

Elokuvan englanninkielistä nimeä Butch Cassidy and the Sundance Kid käyttää myös tuleva tv-sarja. Sarja perustuu Charles Leerhsenin kirjaan Butch Cassidy: The True Story of an American Outlaw. Butch oli rosvojengin johtaja ja "Kid" hänen kätyrinsä.

Tv-sarja tavoittelee kansainvälistä yleisöä, ja eritoten eteläamerikkalaiset katsojat ovat tekijöillä mielessä. Butch ja Kid suuntasivat Argentiinaan vuonna 1901 ja heidät todennäköisesti ammuttiin Boliviassa vuonna 1908. Tekijöiden mukaan kelmit olivat tuona aikana kuuluisampia Etelä-Amerikassa kuin Yhdysvalloissa, josta sarja toki aloittaa.

Kirjailija Leerhsenin mukaan 60-luvun elokuva on laadukas, mutta ajan hengestä johtuen se sivuutti jopa tarinan mielenkiintoisimpia puolia. Niille nyt sitten kenties tehdään kunniaa.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Doom Patrol 3-4: zom... Marvelin WandaVision... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova