Tuorein sisältö

Kaikki huutaa Dingo - muskiaali kesällä Raumalla

13.10.2021 klo 13.26 | Luettu: 742 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Dingo-ilmiö saa oman musikaalinsa Rauman kesäteatterissa kesällä 2022.

Suomi koki jotain ainutlaatuista vuonna 1984, kun porilaisen Dingon Sinä ja minä -kappaleen musiikkivideo näytettiin Levyraadissa. Hysteria sai alkunsa ja rikkoi kaikki sen aikaiset konsertti- ja levymyyntiennätykset.

Dingo-musikaalissa ilmiötä käsitellään bändin keulahahmon Pertti "Nipa" Neumannin kautta. Näytelmän ovat käsikirjoittaneet Kaisa Kuikkaniemi ja Otto Kanerva. Kaisa Kuikkaniemi tunnetaan myös Ylellä kesällä 2020 esitetyn "Kaikki huutaa Dingo" -kuunnelmasarjan kirjoittajana.

"Vanhana Dingo-fanina otin tietysti kuunnelmasarjan haltuun ja siinä samassa meni kuunteluun kaikki oheismateriaalikin. Otin välittömästi yhteyttä sarjan kirjoittaneeseen Kaisa Kuikkaniemeen ja sain hänet aisaparikseni näytelmää kirjoittamaan. Muuta yhtäläisyyttä kuunnelmasarjaan ei ole kuin omaelämänkerrallisuus. Myös Neumann piti ideasta ja antoi sille siunauksensa. Olemme siis vanhan kipparin suojeluksessa", kertoo näytelmän myös ohjaava Otto Kanerva.

Dingo-musikaali Rauman kesäteatterissa 16.6.–6.8.2022. Lipunmyynti alkaa 14.10.

Huom! Rauman teatteri hakee esiintyjiä Dingo-musikaaliin koe-esiintymisten kautta. Haussa on näyttämöiältään noin 18–30 –vuotiaita esiintyjiä nais- ja miesrooleihin.

Koe-esiintymistilaisuudet järjestetään Raumalla sunnuntaina 31. lokakuuta ja Helsingissä maanantaina 1. marraskuuta. Haku on jo avoinna ja päättyy lauantaina 23. lokakuuta. Lisätiedot ja hakuohjeet täällä.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Haloo Helsinki! teke... Kiistelty Masters of... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova