Taika Waititi ohjaa "oudomman Dyynin" eli The Incal -leffan

05.11.2021 klo 15.30 | Luettu: 868 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Taika Waititi ohjaa ja kirjoittaa The Incal -sarjakuvaan perustuvan elokuvan. Alkuperäisteos on Alejandro Jodorowskyn kirjoittama ja Moebiuksen kuvittama klassikko, jonka oudot tunnelmat soveltunevat Waititille erinomaisesti. Myös Waititin What We Do in the Shadows -kollega Jemaine Clement on mukana kirjoittajana.

Jodorowskyn oli tarkoitus ohjata Dyyni-elokuva 70-luvulla. Leffaa varten tehtiin runsaasti konseptitaidetta, joka on väitetysti inspiroinut myöhempiä tieteisklassikoita. The Incal -sarjakuva kierrättää kyseisiä ideoita tietoisesti, ja myös sarjakuvan uudet ideat ovat inspiroineet monia. Osa tuoreudesta on siis haihtunut, mutta toisaalta Waititi "teki itsensä näköisen" Hitleristäkin (hän näytteli hassua Hitleriä Jojo Rabbitissa).

"Incal" on mystisiä voimia sisältävä kristalli, jonka yksityisetsivä John Difool saa käsiinsä kaukaisella planeetalla. Hän on päihteitä ja robottihuoria suosiva epävakaa antisankari, joka ei ole järin motivoitunut seikkailemaan.

Onnistuessaan leffa saattaa aloittaa kokonaisen jatkumon, "Jodoversen".

Leffan julkisti video, jossa Jodorowsky ja Waititi kehuvat toisiaan.


Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Voi rähmä, Acceptin ... Progeveteraani Jethr... >

Keskustelut (1 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.11.2021 klo 18.19 2 tykkää tästä

Henkilökohtainen hypeni on korkealla, pitänee vähän tasata ennen kuin elokuva tulee katsottavaksi asti.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova