Tuorein sisältö

Hämeenlinnaan uusi aikuisille suunnattu musiikkifestivaali

16.02.2022 klo 16.12 | Luettu: 925 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Uusi festivaali Hämeenlinnaan.

"Iskelmäpuisto" kokoaa parhaat kotimaiset Hämeenlinnan Linnanpuistoon 5.–6. elokuuta.

Aikuisille festivaalikävijöille suunniteltu uusi kaksipäiväinen tapahtuma julkistaa artistinimiä: Neljä Ruusua, Arttu Wiskari, Laura Voutilainen, Danny, J. Karjalainen, Erika Vikman, Elastinen, Antti Ketonen, Reino Nordin, Antti Tuisku, Ellinoora, Teflon Brothers, Matti ja Teppo, Diandra, ABREU, Suvi Teräsniska ja Arja Koriseva.

Juhla-alue on suunniteltu erityisen viihtyisäksi, ja festivaalikansa voikin tutustua esimerkiksi eri viinien maahantuojien kojuilla tai nauttia pienpanimoiden tuotteita. Lisäksi Iskelmäpuistoon rakennetaan ravintolamaailma, jonka antimista huolehtivat nimekkäät kokit.

Tapahtuman järjestävä taho on tuttu nimi Wanaja Festivalin taustalta.

"Kun Wanaja Festival myytiin, silloin päätimme, että joskus vielä tulemme järjestämään kesätapahtuman Hämeenlinnaan ja Linnanpuistoon, joka on yksi hienoimpia festivaalipuistoja koko Suomessa. Uskon tähän aikuisille tehtyyn festivaaliin kaikkine hyvine palveluineen heti sen ensimmäisenä vuotena", kertoo promoottori Kalle Keskinen.

Iskelmäpuiston early bird -liput tulevat myyntiin viikon kuluttua keskiviikkona, 23. helmikuuta (Ticketmaster ja Tiketti).


V2.fi | J.A. Kaunisto
< The Rasmuksen Lauri ... Pure kiiltävää metal... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova