Tuorein sisältö

Bruce Willis lopettaa näyttelemisen sairauden vuoksi

30.03.2022 klo 20.20 | Luettu: 1714 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


67-vuotias Bruce Willis jättää näyttelemisen. Hän on kärsinyt terveysongelmista ja saanut afasia-diagnoosin. Afasia tarkoittaa merkittävää puheen ymmärtämisen ja tuottamisen häiriötä, joka ei välttämättä vaikuta älyllisiin kykyihin, mutta voi kytkeytyä muihin sairauksiin.

Willisin lähimmäisten lausunto on julkaistu Rumer Willisin Instagram-tilillä. Hän on Willisin ja Demi Mooren tytär, ja myös Mooren nimi löytyy lausunnon alta (he erosivat vuonna 2000). Asianomaiset korostavat sitä, että ura ja fanit merkitsevät Willisille paljon, ja koko perhe arvostaa fanien tukea.

2019 oli iso vuosi Willisille, kun hän esiintyi mm. elokuvissa Glass (kuvassa), Motherless Brooklyn ja Lego elokuva 2. Hän on ollut hyvin ahkera senkin jälkeen vähemmälle huomiolle jääneissä projekteissa. IMDb:n mukaan jälkituotannossa on parhaillaan kahdeksan elokuvaa. Ura näyttelijänä ehti venyä yli 40 vuoden mittaiseksi.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Elliot Pagen Umbrell... Pari paljastusta Nel... >

Keskustelut (1 viestiä)

Herpy

31.03.2022 klo 04.31 5 tykkää tästä

Uniikki tyyppi joka näytteli ainakin 80- ja 90-luvulla joissakin hyvinkin loistavissa leffoissa. The Fifth Element on yks lemppareista...
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova