Tuorein sisältö

Sonic the Hedgehog ohitti The Batmanin ja Morbiusin Suomessa

04.04.2022 klo 14.15 | Luettu: 1426 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Sonic the Movie 2 on ensimmäinen The Batmanin ohittaja Suomessa. Viikonlopun lipunmyynti oli niin tasaista, että The Batman saattaa palata kärkeen, kun Sonicilta loppuu kunto. Supersankariuutuus Morbius jäi neljännelle sijalle, mutta ei myöskään Sonic vielä Suomen tuloksella voitolliseksi nouse.

Pohjois-Amerikassa Morbius oli katsotuin elokuva: Sonic debytoi siellä vasta tällä viikolla. Morbius on Venom-jatkumon kolmas osa. Avaustulos on odotetusti jatkumon kehnoin, mutta ei katastrofi keskihintaiselle rymistelylle. Armottomat arvostelut ovat suurempi vaara brändille.

Suomalainen koko perheen uutuus Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka onnistui voittamaan Vinskin ja näkymättömyyspulverin, joka on kiikkunut listoilla 15 viikkoa. Pandemiasta johtuen Vinski aloitti vaisusti, joten sen huomioiden Etsivätoimisto saattaa olla uusi Vinski. Toinen kotimainen uutuus Odotus on Aku Louhimiehen ohjaama draama kiehnäämisestä saaristossa.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa

Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|

1. Sonic the Movie 2 (9 059) [9 059] |1|
2. The Batman (8 379) [148 694] |5| - arvostelu
3. JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii (7 746) [27 981] |2|
4. Morbius (6 523) [6 523] |1|
5. Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka (5 121) [5 121] |1|
6. Odotus (4 099) [4 130] |1|
7. Spider-Man: No Way Home (2 436) [266 456] |16| - arvostelu
8. CODA - kahden maailman välissä (2 375) [9 140] |24| - arvostelu
9. Sing 2 (2 131) [97 078] |15|
10. Vinski ja näkymättömyyspulveri (2 029) [96 794] |15|

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa

Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|

1. Morbius (39,1) [39,1] |1|
2. The Lost City (14,8) [54,6] |2|
3. The Batman (10,8) [349,0] |5| - arvostelu
4. Uncharted (3,6) [138,9] |7|
5. Jujutsu Kaisen 0: The Movie (2,0) [29,7] |3|
6. RRR (1,6) [11,1] |2|
7. Spider-Man: No Way Home (1,4) [802,7] |16| - arvostelu
8. Dog (1,3) [60,1] |7|
9. X (1,0) [10,4] |3|
10. Everything Everywhere All at Once (1,0) [1,8] |2|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Uusi albumi Soulavar... Tältä kuulostaa Anet... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova