Tuorein sisältö

Juustopäät julkaisi albumin verran tarttuvaa punkrockia ja tiukkaa skeittipunkkia ilman turhia lisäaineita

08.04.2022 klo 14.16 | Luettu: 1228 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Juustopäiden kuudes albumi "Mitä järkee!" löytyy kuunteluun suoratoistopalveluista ja ihan fyysisinä tallenteina.

Bändin esikuvia ja 90-luvun juuria kunnioittava pitkäsoitto sisältää tarttuvaa punkrockia sekä tiukkaa skeittipunkkia ilman turhia lisäaineita. Levyltä on ennakkoon saatu maistiaisena Taas kusit kaiken -single.

"Biisien teko aloitettiin jo vuonna 2016. Levylle valittiin niistä ne biisit, mitkä oli kaikista suoraviivaisimpia ja tiukimpia Sum 41:n lanseeraaman All Killer No Filler -läpän mukaan".

"Nopea melodinen skeittipunk on ollut aina lähellä sydäntä ja nyt sitä päätyi uudelle levylle viiden biisin verran. Mukaan haluttiin ottaa myös Sukkapuikkokapinalla julkaistu Viha piilossa katseilta (V.P.K.), koska se tuntui säilyneen ajassa ja sopivan uudelleen soitettuna tälle levylle hyvin".

Mitä järkee! julkaistiin viime perjantaina 1.4. rajoitettuna eränä C-kasettina. Tänään 8.4. albumi ilmestyi diginä ja CD:nä. Vinyyliversio tulee ulos 1. heinäkuuta.

Uuden albumin myötä Juustopäät lähtevät myös keikoille. Ensimmäisinä vuorossa ovat pääsiäiskeikat Oulussa 15.4. ja Tampereella 16.4.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Se on Petriiii, ja n... Star Trek: Picard 2-... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova