Tuorein sisältö

Avatar 2 eli The Way of Water näkyy viimein horisontissa: logo on julkaistu

28.04.2022 klo 12.50 | Luettu: 1272 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

On ikuisuusprojekteja, jotka kamppailevat rahoituksen ja vaihtuvien visioiden kanssa, ja sitten on Avatar 2. Kaikkien aikojen menestyneimmän elokuvan jatko-osa on lykkääntynyt, koska ohjaaja James Cameron tahtoi lyödä lukkoon myös osia 3-5 koskevat suunnitelmansa ja kehittää teknologian visionsa tasolle. Kakkososan oli alunperin tarkoitus valmistua vuonna 2014, mutta kuvaukset alkoivat vasta 2017. Vuonna 2019 puhuttiin, että neljänteenkin osaan on jo filmattu kohtauksia.

Tänä jouluna kakkososa eli Avatar: The Way of Water valmistuu. Liikkuvaa kuvaa on esitetty bisnesväelle CinemaCon-messuilla. Ensimmäinen traileri julkaistaan pian uuden Doctor Strange -leffan yhteydessä (ainakin Yhdysvalloissa).

The Way of Water menee 10 vuotta ajassa eteenpäin ja kertoo Jake Sullyn ja Neytirin perheestä. Sarja muuttuu sukusaagaksi, ja uusi alaotsikko viittaa paljon puhuttuihin vedenalaisiin kohtauksiin. Näyttelijät räpiköivät uima-altaissa "pallopuvut" päällä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Turussa paikalliset ... Stadin Juhannus akti... >

Keskustelut (1 viestiä)

RandomSwinger

29.04.2022 klo 11.28

The Abyss on kyllä loistava elokuva ja Cameronilla sikäli on ollut hyvä tatsi näihin "vesielokuviin" (ja dokkareihin) muutenkin. Ensimmäinen Avatar on melko yhdentekevä elokuva mutta tämän vesielementin takia tämä jopa hieman kiinnostaa. Jos nyt ei muuten, niin varmasti ihan komean näköistä kuvastoa on taas tarjolla.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova