Tuorein sisältö

Helldone-festari lähtee HIM:n johdolla kiertueelle

09.10.2008 klo 11.06 | Luettu: 2252 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vuosittainen Helldone Festival valtaa Tavastian vuodenvaihteessa. Neljäs Helldone Festival jatkaa samoilla hyväksi havaituilla linjoilla kuin edeltäjänsäkin. Uuttakin on luvassa, sillä Helldone Festival lähtee tänä vuonna myös tien päälle. HIM, KYPCK ja 45 Degree Woman aloittavat vuodenlopetusurakkansa heittämällä keikat ensin Oulussa ja Tampereella. Samanaikaisesti kun tuo peloton kolmikko levittää ilosanomaansa hieman pohjoisemmassa, Helldonen päämajassa Helsingin Tavastia-klubilla juhlakansaa viihdyttävät Stam1na, Diablo ja Godsplague (29.12.) sekä The 69 Eyes, Negative ja Sara (30.12.). Uudenvuodenaatoksi odotellaankin sitten reissumiehiä kotopuoleen.

Helldone Festivalia ei ole kukaan varsinaisesti "keksinyt", vaan se on syntynyt omaehtoisesti HIM:in nopeasti perinteeksi muodostuneiden Tavastian uudenvuodenkeikkojen kylkeen. Tänä vuonna tuon kyseisen alkuperinteen syntymästä tulee kuluneeksi 10 vuotta. Juhlakalu HIM soittaa tuttuun tyyliin keikkansa vuoden vaihtuessa.

29.-31.12.2008 Helsinki, Tavastia (29.12 Stam1na, Diablo, Godspalue. 30.12 The 69 Eyes, Sara, Negative. 31.12 HIM,KYPCK, 45 Degree Woman)

29.12.2008 Oulu, Teatria (HIM,KYPCK, 45 Degree Woman)
30.12.2008 Tampere, Pakkahuone (HIM,KYPCK, 45 Degree Woman)
Liput myyntiin ke 15.10.2008...


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ruotsalaistähti pett... Jyrki 69:n rokkimenu... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova