Tuorein sisältö

Sunrise Avenuen viimeinen julkaisu: 'Biisin nimi on tatuoitu mun käsivarteen'

12.08.2022 klo 20.04 | Luettu: 845 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Sunrise Avenue lopettaa uransa 17 vuoden jälkeen.

Parhaillaan jäähyväiskiertueella olevalta yhtyeeltä saadaan tänään viimeinen julkaisu, joka on Forever Yours -jättihitistä tehty uudelleenversiointi. Alkuperäinen kappale on yksi yhtyeen rakastetuimmista klassikoista, joka on myynyt monessa maassa kultaa tai platinaa.

"Kun Sunrise Avenue dokumentin tekijät kysyivät olisiko minulla vielä jokin julkaisematon ässä hihassa, en voinut vastustaa kiusausta, vaikka olinkin jo ilmoittanut ettei Sunrise Avenue enää julkaise mitään uutta. Vaikka Sunrise Avenuen musiikki onkin keventynyt vuosien saatossa, on yhtye alunperin rock-bändi, ja on mahtavaa että yhtyeen viimeisimmäksi julkaisuksi jää yksi suurimmista hiteistä tällaisena energisenä versiona. Olen tuosta kappaleesta ja tästä versiosta erityisen ylpeä. Biisin nimi on tatuoitu mun käsivarteen. Syystä", yhtyeen keulahahmo Samu Haber kommentoi.

Sunrise Avenue julkaisi debyyttialbuminsa On the Way to Wonderland vuonna 2006 ja nousi yhdeksi kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaisista rock-bändeistä. Viisi studioalbumia ja yhden kokoelmalevyn julkaissut yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti yli 2,5 miljoonaa levyä. Bändi on saavuttanut urallaan kymmeniä kulta- ja platinalevyjä ja suoratoistopalveluissa yhtyeen biisejä on kuunneltu yhteensä yli 770 miljoonaa kertaa.

Sunrise Avenuen jäähyväiskiertueen oli määrä toteutua kesällä 2020, mutta keikkoja jouduttiin siirtämään koronapandemian takia. Yhtyeen matka ja viimeinen kiertue päättyy 18. syyskuuta Düsseldorfiin.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Metallisuosikki Arch... Farmi Suomen uusi ki... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova