Tuorein sisältö

David Bowie -fanien joulu ja juhannus luvassa huomenna perjantaina

15.09.2022 klo 16.29 | Luettu: 778 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

David Bowie -fanien joulu ja juhannus on huomenna perjantaina.

Ohjaaja Brett Morgenin (The Kid Stays In The Picture, Kurt Cobain: Montage Of Heck, Jane) "Moonage Daydream" tarjoaa genrerajoja rikkovan katsauksen David Bowien taiteeseen ja musiikkiin.

Ohjaaja Brett Morgen sai elokuvaa varten käyttöönsä perikunnan mittavan kokoelman aineistoja.

Hämmästyttävän kirjavan kuvaston, henkilökohtaisen videomateriaalin, ennennäkemättömien esitysten sekä David Bowien oman musiikin ja sanojen välityksellä kerrottu Moonage Daydream kutsuu katsojat uppoutumaan Bowien ainutlaatuiseen maailmaan.

Vuonna 2017 Bowien perikunta antoi ohjaaja Brett Morgenille pääsyn yli 5 miljoonaa artikkelia sisältävään kokoelmaan, joka sisälsi muun muassa harvinaisia piirroksia, äänityksiä, taltiointeja ja päiväkirjoja.

Morgen työsti aineistosta elokuvaa neljän vuoden ajan. Lisäksi äänimaailmaa, animaatioita ja väripalettia työstettiin vielä 18 kuukauden ajan. Elokuvan äänitiimi, johon kuuluvat Bowien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja ystävä, musiikkituottaja Tony Visconti ja Oscar-palkittu äänimiksaaja Paul Massey (Bohemian Rhapsody), toi Bowien alkuperäiset äänitykset elokuvateatteriympäristöön.

Elokuvan pääosissa siis David Bowie, Ziggy Stardust, Aladdin Sane, Halloween Jack, Thin White Duke, Cracked Actor ja Blind Prophet.

Finnkino.fi.





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tältä Bailantai näyt... Metallican tyyppien ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova