Tuorein sisältö

Hupaisia Netflix-näytteitä: Tim Burtonin Wednesday, Jason Momoa "höyhensaarilla" ja Veitset esiin 2

25.09.2022 klo 00.05 | Luettu: 1058 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Tim Burtonin The Addams Family -aiheinen sarja Wednesday alkaa Netflixissä 23. marraskuuta. Hieman yllättäen se ei enää ole virallista halloween-sesonkia, mutta: se on keskiviikko. Jenna Ortega näyttelee teini-ikäistä Wednesday Addamsia, joka ratkoo mysteerejä sisäoppilaitoksessa, jossa hänen vanhempansakin kävivät.

Ensimmäinen näyte paljastaa, että Wednesdayta avustaa vanha kunnon Thing. Alkuperäisen idean mukaan hahmo on niin kammottava "thing", ettei siitä näytetä kuin käsi, mutta nykyään Thing on vakiintunut irtokädeksi.


Fantasiaelokuva Slumberland perustuu löyhästi 1900-luvun alun Pikku Nemo Höyhensaarilla (Little Nemo in Slumberland) -sarjakuviin. Sankari on tällä kertaa Nema-tyttö, joka seikkailee unien valtakunnassa Jason Momoan näköisen röllin kanssa tavatakseen vielä kerran edesmenneen isänsä. Isän nimi on Nemo.

Näytteessä "Rölli" selittää alkeet maailmastaan, jossa hän on lainsuojaton. Ensi-ilta on 18. marraskuuta.


Glass Onion: A Knives Out Mystery on ensimmäinen kahdesta julkistetusta jatko-osasta hitille Veitset esiin - kaikki ovat epäiltyjä (Knives Out). Ohjaaja ja kirjoittaja Rian Johnson lausuu leffasta sanasen ennen näytettä, joka esittelee kokoelman aivopähkinöiden ystäviä. "Glass Onion" viittaa The Beatlesin kappaleeseen, joka on tarkoituksella sekava, koska fanit tulkitsivat lyriikoita liian innokkaasti. Ehkä näitä tyyppejä ja katsojaa härnätään vastaavasti.

Daniel Craig palaa yksityisetsivä Benoit Blanciksi. Craig on valmis jatkamaan roolissa kolmannen osan jälkeenkin, kunhan Johnson keksii tarinoita. Ensi-ilta on 23. joulukuuta.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Urallaan yli 100 mil... Mikä ihmeen Nummela ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova