Tuorein sisältö

Rovaniemen Simerock sai kaupungilta ikäviä uutisia - avustushakemus tyrmättiin

27.09.2022 klo 23.02 | Luettu: 389 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Rovaniemellä järjestettävä Simerock on saanut kaupungilta kylmiä uutisia.

Rovaniemen kaupungin elinvoimalautakunta kokoontui 27. syyskuuta käsittelemään mm. Simerock-tapahtuman avustushakemusta. Kaupunki ei voinut myöntää haettua 220 000 euron avustusta, sillä hakemus oli kriteerien vastainen.

Ongelma liittyi tasavertaisuuteen.

Simerock pyrki hakemuksessaan saamaan tukea koronavuosien menetyksille.

Mikäli tuki olisi myönnetty, tulisi Rovaniemen kaupungin järjestää yleinen vuoden 2020 kustannuksiin kohdistuva taannehtiva avustushaku yrityksille sekä laatia hakuun kriteeristö, joka ei olisi juuri kyseistä hakijaa suosiva, olisi tasavertainen ja valikoimaton eikä syrjisi muita yrityksiä.

Myös muille olemassa oleville ja suunnitteluille tapahtumille pitäisi antaa sama mahdollisuus avustuksiin samojen kriteerien perusteella.

"Mikäli Rovaniemen kaupunki näkee tärkeäksi jatkossa tukea Simerockia tai vastaavia tapahtumia, tukea voidaan teoreettisesti myöntää yleisesti ja etukäteen haettavana avustuksena tiettyjen, kuten kulttuurillisten kriteerien perusteella", todetaan kaupungin tiedotteessa.

Simerock jäi tänä vuonna pitämättä. Festivaalia on tarkoitus juhlia jälleen ensi elokuussa.

Viime vuonna Simerock juhlittiin koronarajoitusten rajoissa, tappiollisissa merkeissä. Kesällä 2020 festari peruuntui.

(Rovaniemen kaupungin tiedote, Lapin Kansa)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< See 3-5: venähtävä p... Vaasa Festival Night... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova