Tuorein sisältö

Jokeri antaa syytä hymyillä (päivitetty x3)

28.07.2007 klo 08.51 | Luettu: 3463 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kolmas päivitys 31.07.2007:

Johan menee hankalaksi! Mainossivu "Why So Serious" on muuttunut jälleen, joten The Dark Knight -teaseriakaan ei ole enää jaossa. Onneksi sen löytää myös mm. täältä.


Toinen päivitys 28.07.2007:

Ensimmäinen kuva Jokerista Batman Beginsin jatko-osassa The Dark Knight ilmestyi aiemmin tänä vuonna melko hämärälle sivustolle, ja näin San Diegon Comic-Conin kunniaksi Warner Brothers jatkoi hyväksi havaittua markkinointyyliä pystyttämällä sivuston Why So Serious?

Sivusto oli aluksi Jokerin itsensä yritys värvätä väkeä jengiinsä. Yläkulmassa oli alaspäin hyrräävä laskuri, joka tavoitti nollan eilen illalla (Suomen aikaa). Tuolloin nettisivu muuttui kokoelmaksi puzzleja ja samaan aikaan iso kasa ihmisiä oli vaeltanut San Diegoon ennalta määrättyyn paikkaan. Kiihkomielisiä faneja sisältävillä foorumeilla alkoi hirmuinen savotta pulmien ratkaisemiseksi, jonka aikana joku muun muassa nauroi, että hän on töissä mutta yrittää opetella samaan aikaan morsetusta. Kun sivustolla pääsi eteenpäin, paljastui muun muassa alhaalla oleva kuva ja aivan lopuksi The Dark Knight -teaseri, johon annoin jo eilen suoran linkin.

Nyt sivusto on muuttunut jälleen. Video on näkyvillä ilman vippauskonsteja ja galleria on täynnä "Jokerin kätyreitä", eli San Diegossa jokerimeikeillä turmeltuja fanipoikia.


Alkuperäiset höpinät 27.07.2007:

Tunti neljäkymmentä minuuttia kyttäsin uutta kryptistä The Dark Knight -mainossivustoa ja kolmea eri foorumia ja tässä jotain vaivanpalkaksi:


...kaksi tuntia 9 minuuttia... terveys pettää... Mutta sainpahan selville linkin elokuvan HD-laatuiseen teaser-videoon:

The Dark Knight.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Joni Mitchell Starbu... Viisi minuuttia Kult... >

Keskustelut (2 viestiä)

Dix-Tracys

Rekisteröitynyt 22.04.2007

28.07.2007 klo 00.47

Odotettu leffa.
Siksi en aio vetistellä teasereiden ja trailereiden perään, jotka antavat liikaa odotuksia...
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.07.2007 klo 08.27

Tuohon "mainostilaisuuteen" oli sinänsä hauska osallistua. Välillä meni homma yli hilseen, mutta jos mitään käsitin, niin porukkaa houkuteltiin sekä San Diegoon paikan päälle että tuolle nettisivulle ja jotkut sivuston puzzleista ilmeisesti vaativat paikallaolijoiden avustusta - tai sitten tosissaan meni yli hilseen. Nettisivulle ainakin ilmestyi tasaisin väliajoin "valvontakamerakuvaa" noista ihmismassoista, joille oltiin kovaa vauhtia vetämässä jokerimeikkejä päälle. Hupaisaa yhtä kaikki.

Tällä hetkellä sivusto on muuttunut (tylsemmäksi) ja kaiken härnäkemateriaalin voi ladata ilman "sisäpiiritietoa".
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova