Tuorein sisältö

Anssi Kela äänitti ja julkaisi yleisön pyynnöstä biisin, jota ei ollut tarkoitus julkaista

30.09.2022 klo 14.04 | Luettu: 875 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Anssi Kelan uusi single Lokakuu tekee tiliä menneisyyden ja nykyhetken välillä.

Elokuvamaisen jylhä kappale kirjoitettiin Kelan elämäkertakonsertteja varten.

"Lokakuu -kappale on jo muutaman vuoden takaa. Kirjoitin sen elämäkertakonserttejani varten: se on kuultu niissä nauhalta, illan viimeisenä biisinä. Laulu summaa joitakin elämäkertakonserttieni monologeissa käsittelemiäni teemoja, mutta toimii myös irrallisena kokonaisuutena".

"Fanit ovat kyselleet pian jo kolmen vuoden ajan, miksi en julkaise Lokakuuta? Alun perin olin ajatellut, ettei sitä kuultaisi muualla kuin elämäkertakonserteissa. Päätin kuitenkin esittää sen elokuussa bändini kanssa 50-vuotisjuhlakonsertissani, koska se sopi vuosien kulumisen kontekstiin. Biisi tuntuikin bändiversiona niin hyvältä, että pyörsin suunnitelmani: ei ole mitään järkeä istua tällaisen kappaleen päällä. Niinpä äänitimme nyt julkaistavan version yhdessä bändini kanssa, ja ehdimme kuin ehdimmekin julkaista sen asiaankuuluvasti lokakuuksi."

Anssin keikkakalenteri:
30.09.2022 Oulu, RioLive (Anssi Kela soolona)
01.10.2022 Kokkola, Kulttuurikorjaamo (Anssi Kela soolona)
05.10.2022 Kouvola, Pato Klubi (Anssi Kela soolona)
06.10.2022 Kuopio, Maxim (Anssi Kela soolona)
07.10.2022 Jyväskylä, Poppari (Anssi Kela soolona)
08.10.2022 Pori, Kehräämö (Anssi Kela soolona)
14.10.2022 Savonlinna, Tapahtumatila Luoto (Anssi Kela soolona)
15.10.2022 Lappeenranta, Nuijamies (Anssi Kela soolona)
21.10.2022 Vantaa, Vantaa Rock, Myyrmäki-halli
22.10.2022 Kankaanpää, Siili
04.11.2022 Turku, m/s Viking Grace
11.11.2022 Eura, Suuri Pikkujoulushow, Euran Urheilutalo
12.11.2022 Lahti, XXL Mössö, Lahden Messuhalli
15.11.2022 Oulainen, Oulaisten Musiikkiviikot, Yläkoulun sali
16.11.2022 Tampere, Tampere-talo, Iso sali
19.11.2022 Jyväskylä, PikkujouluCircus, Paviljonki
24.11.2022 Espoo, Tapiolasali
25.11.2022 Rauma, Superpikkujoulut, Kivikylän Areena
26.11.2022 Turku, m/s Baltic Princess
03.12.2022 Hämeenlinna, Verkatehdas






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Vähemmän tärkeä Erik... Iron Manin perintöä ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova